Lopulta sanoi Sameli rauhallisena:
— Ei minulla muuta ollutkaan ja kun olen sanonut sanottavani, niin nyt lähden kotiini. Hyvästi vain!
Juoseppi ei vastannut siihenkään mitään.
Kun Sameli nousi lähteäkseen, nousi Piki-Juoseppikin ja seurasi Samelia kannelle.
Sameli pistäytyi vielä keulassakin katsomassa miesten hommaa ja sanomassa niille hyvästi. Keulakantta valaisi lyhty. Toinen ankkuri oli jo laskettu mereen ja parhaillaan heittivät miehet molempien ankkurien ketjuja ulos, toinen mies toista ketjua ja toinen toista. Aika roikina ja helinä kävi!
Sillä aikaa hommaili Piki-Juoseppi omia hommiaan.
Hän antoi Samelin jollan mennä menojaan. Tätä ei enää näkynyt, ei kuulunut. Juoseppi seisoi keulapartuunien luona ja piteli jotain köyttä käsissään. Näytti siltä kuin hänen käsissään olisi ollut auki päästetty jollan pesti ja hän kohteliaana ja palvelevaisena isäntänä siinä pitelee köysiportaiden kohdalla Samelin jollaa valmiina. "Hyvää yötä!", kuului Sameli sanoneen miehille keulassa ja lähestyi Piki-Juoseppia, joka sanoi:
— Päästin jo jollasi pestin auki. Astuhan alas jollaan, niin viskaan pestin jälkeesi. — No niin. Mene Herran nimessä!
Sameli heittäytyi tottuneen merimiehen liikkeellä yli laivan partaan ja alkoi laskeutua, ja kun hän oletti, että jolla on todellakin köysiportaiden kohdalla, pudottautui hän alas ja huomasi vajoavansa jääkylmään veteen, joka sieltä ja täältä hyökkäsi puremaan hänen ihoaan ja sitten virtasi vaatteiden läpi kaikkialle.
— Minä putosin mereen — tuohan jolla tännemmäs!, sanoi Sameli. — Tuo lyhty keulasta, että näen! Auta hyvä mies, minä uppoan!!