Sameli istui kämmenet otsalla ja sormet hiuksissa ja tuijotti lampun liekkiin, joka punaisena kuulsi kuvun läpi. Piki-Juoseppi ravisti Samelia olkapäästä ja sanoi:
— Kuule, mies. Esulla on tanssit ja siellä on ainakin yksi "Anna-Marja"! Tule pois! Saat sinä ainakin katsella sitäkin Anna-Marjaa! Kerkeät sinä istua puotikamarissa vanhanakin — älä sitä pelkää! Ehkä tarpeeksikin! Tule pois!
— Ketäs muita tyttöjä siellä on kuin Sipin Anna-Marja?
— Onhan siellä — kuka niitä suittaa luetella. Lukkarin Ranssiina, ja…
— Entä onko Anttilan Leena?
— On, on. Ja Jaakkolan Marjastiina, ja Kiiskin Loviisa, ja Tommilan Liisa ja…
— Tanssittaakos sitä Anna-Marjaa kuka?
— Kysy, että puhaltaako se tuuli koskaan sen sinun "Anna-Marjasi" purjeisiin!
— Kuka sitä tanssittaa?
— Kuka ennättää. Minä enimmäkseen — ei se kaikille menekään. Ylpeä kuin joutava, vaikka on köyhä kuin kirkon rotta.