— Mitä hittoa tässä oikein tekisi?!

— Se on sinun asiasi.

— Sinä olet — sanon sen niin että kuulet — susi!

— Sano, sano mitä sanot, mutta hiukan hiljemmin.

— Sinä olet susi! Niin piru vie oletkin! Isäsi penikka! Hän nylki isä-vainajani putipuhtaaksi. Auttoi niinikään häntä jaalan kaupassa ja seilautti koko kesän laivarikkoromujaan mantereelle koroista ja myytti jaalan syksyllä huutokaupalla!

— Mikä eläin minä olen ja mikä sinä, se olisi jonkun kolmannen sanottava, eivätkä minua muistelosi ensinkään liikuta. Kukin aikanaan! Sinun isäsi oli jaalan helmarista luovuttava — katso eteesi sinä paremmin! Minä en sinua pakota mihinkään! Kuule ja ymmärrä se. Eivätkä isä-vainajamme liene pakottaneet toisiaan tähän tai tuohon kauppaan. Minä en myös pakota sinua mihinkään — etkä liioin voi sinä pakottaa minua. Sinä muistat yhtä vähän kuin minäkään isä-vainajaimme kauppoja, tai oikeastaan me emme niistä mitään tiedä. Sinä olit silloin lapsi ja minä myös. Molemmilla meillä oli omat leikkilaivamme, ja kun kylän muut pojat olivat meidän matruusejamme ja kuormaus- ja purkaustyöväkeämme, lienet sinä luotu herraksi yhtä hyvin kuin minä — jos minä mikään herra olen enemmän kuin sinäkään. Se pitkä mustanvihreä kirja, joka oli edessäni pöydällä, muistaa niitä vanhoja asioita paremmin kuin me molemmat yhteensä — joka onkin varma kuin tyhjä — mitä isiemme silloisiin asioihin tulee. Kirja on minun katkismukseni. Siellä ovat minun huoneentauluni. Isä-vainajani kirjoitutti minulla sen kirjan etukanteen että: "Kirjoittaa on minulla mieli tämän maailman surkeudesta", ja paljon surkeutta sinne onkin kirjoitettu, muun muassa se, että isä-vainajani kärsi lähes kaksisataa markkaa tappiota siinä jaalahommassa sinun isä-vainajasi kanssa. Huutokaupassa ei nimittäin isä-vainajani saanut edes omiaan takaisin, mutta sinun isä-vainajasi ei siitä tullut sen köyhemmäksi, jos ei rikkaammaksikaan. Älä syytä minua ja sukuani, jos jaalan helmari ei pysynyt isä-vainajasi kourissa. Koeta sinä paremmalla onnella! Minun isä-vainajani aloitti myös velkajaalalla ja lopetti prikeillä, kuunareilla ja kauppapuodilla. Sanon vielä kerran, että tie on auki sinulla niinkuin muillakin!

— Lieneeköhän isä-vainajasi niinkään tyhjällä aloittanut!

— Oli hänellä ainakin muutama matala vanha hailiverkon haiska isän perintöä, ja lisäksi hyvä pää ja avonaiset silmät näkemään mitä mistäkin laivarikosta saa irti. Osti laivarikkohuutokaupoista halvalla ja möi laiskemmille kalliilla. Keräsi merestä milloin talia, milloin viinitynnyreitä, milloin öljytynnyreitä, milloin liinapaaleja, milloin mitäkin ja möi mantereella kaupungin kauppiaille. Näin hän teki jaalansa vapaaksi velasta ensi kesänä ja sitte pyöri markka toisen markan viereen ja jaala muuttui laivaksi ja laiva kutsui luokseen toisen laivan ja niin edespäin.

— Huhuillaan isäsi alkaneen äiti-vainajasi rahoilla…

— Se on turhaa puhetta. Ja jos niin olisi, voit sinä tehdä samalla tavalla. Ei mikään estä sinua naimasta rikasta tyttöä. Jos täältä omalta saarelta et luule saavasi tarpeeksi rikasta, niin hae mantereelta. Ja onhan tässä omalla saarellakin ainakin yksi, jolla on yhden jaalan hinta, ellei enemmän.