Kesällä sillä ei ollut sanottavasti työtä. Talvella sitä enemmän, sillä Sameli harjoitti Virosta viinan ajoa niinkuin muutkin. Se oli tuottavaa!
Pian oli hevonen valjaissa ja miehet istumassa reessä heinäkulilla, jonka yli oli levitetty musta, punanukkainen loimi. Miehillä oli edessään kuuden kilometrin taival, josta suurin osa oli jyrkkiä ylä- ja alamäkiä yli vuorien. Täyteen juoksuun voi hevosen laskea vain parin järven jäällä, joita oli puolimatkan tienoilla saaren sisäosissa.
Juhlallista oli ajaa läpi lumisten metsien ja yli korkeiden vuorien.
Kului lähes tunti, ennenkuin oltiin naapurikylässä, Eerolan Markun pihalla, sillä suurin osa matkasta oli ajettava käyden ja varovasti, varsinkin tuo monessa suhteessa vaarallinen ja päivälläkin kammottava Havukkavuoren nokan alus.
Hevonen köytettiin tallin seinässä olevaan renkaaseen, heitettiin loimi selkään ja heiniä eteen ja käytiin sisään Markun opastellessa ja parin peräti äreän turrikarvaisen hyljekoiran haukkuessa, jopa näykkiessä vieraiden kantapäitä.
Markku potkaisi koiriaan ja ärjäisi niille: "Huuti, tuhmat! Ootteko hiljaa!" ja vieraille ystävällisesti: "Käykää sisään, käykää sisään!" ja sisään päästyä: "Heittäkää turkit naulaan", ja sen perästä: "Käykää peremmälle miehet, tänne näin pöydän luo istumaan ja juttelemaan!" ja sitten emännälleen: "Mamma hoi! Laitas vieraille kuumaa, että lämpiävät!" ja vieraille, näiden istuuduttua:
— Mitäs sitä nyt kuuluu sinne kirkonkylään, saaren pääkaupunkiin — he he! Oikeinhan tämä itse saaren kuningas, tämä Sameli on lähtenyt jaloittelemaan orittaan! Mitäs sitä nyt kuuluu? Terveenä ollaan?
— Terveenä, terveenä. Mitäpä tässä muuta kuuluu kuin että loppui tuo lumen tulo viimeinkin.
— Loppuihan se! Mutta kyllä sitä osasi tulla lunta täksi jouluksi!
— Paljon sitä tuli! Ei ole tiensivuun ajamista. Taitaa jäädä metsätyöt tekemättä tänä talvena, jos tätä jatkuu, etenkin niiltä, joilla ei ole hevosta, vaan täytyy vetää puut kotiin metsästä kelkalla.