— Mitäpäs siitä. Ei puhuta siitä sitte sen enempää. Antaa jaalan olla niinikään. Saa se vaikka mädätä niille teloilleen sitte. Enhän minä nyt siitä viidestä sadasta köyhtyisi, vaikka sen lahjoittaisinkin, mutta olkoon vain jaala niinikään teloillaan.
Juoseppi katsoi Sameliin.
Sameli katseli saappaansa kärkeen, jota hän keinutteli polvi heitettynä toisen polven päälle.
Taas pitkähkö vaitiolo.
Ulkona tavisteli hevonen aisanperiä. "Hevosella lienee vilu", ajatteli Sameli ja sanoi Juosepille:
— Kun kaupasta ei tainnut tulla mitään, niin jos sitte vaikka lähdettäisiin ajamaan kotiin, että ennätetään ennen pimeää.
— He he! Vaikka kauppa jäisi tekemättä, niin ei saa kahvi jäädä juomatta, sanoi Markku nauraen. — Missä se mamma viipyneekin. Johan nyt olisi ennättänyt kasvattaa sikurit ja kuivata ja paahtaa ja jauhaa ja keittää ja tehdä mitä hyvänsä.
Markku meni emäntää kiirehtimään.
Vai lieneekö vanhana ja viisaana ja viekkaana ja kokeneena kaupan hierojana tahallaan antanut nuorille miehille tilaisuuden keskustella kahden kesken.
Ne sitä tilaisuutta käyttivätkin ja päättivät, että pahimmassa tapauksessa sopii ukolle luvata kaksi ja puolikin tuhatta, mutta vasta keväämmällä, jos ei sitä ennen itse tule tarjoamaan jaalaansa kahdella.