— Saako!?
— Miksikäs ei? Elää vain rauhassa vuoden kaikki päivät ja niin on taas laskiainen ja sittepähän tietää, mitä se on. Eikö vain liene niinkuin tämäkin laskiainen: Myydään tavaraa ja kootaan rahaa. Lunta on, ja pakkasta tai lämmintä, lumituiskua tai poutaa, tyyntä tai tuulta. Tietäähän tämän nyt. Jos taas sitä ennen kuollaan, niin ei tiedetä, eikä ole sitte tarvis tietääkään. No?
— Sinä olet lysti poika!
— Tiedän minä muutakin.
— No?
— Monet ovat ensi vuonna naimisissa, jotka nyt eivät ole. Monta vainajana, joka nyt parsii tai kutoo verkkoa, sahaa tai halkoo puita, kulkee jäällä hylkeenpyynnissä ja niin edespäin. Moni uusi ihminen on syntynyt, jota nyt ei ole. Monella rahaa enemmän kuin nyt. Kaikki viisaampia kuin nyt…
— Niinhän sinulta tulee kuin papilta! Tuon kuitenkin tietää joka mies. En minä sitä tahdo tietää.
— No mitäs sitte?!
— Sitähän minä juuri sanoinkin, ettei sitä voi kukaan tietää, eikä sitä voi keneltäkään kysyä.
— No sitte minä tiedän mitä ainakin tänä laskiaisena on!