— Ei. Ei. Ei. — Puhu nyt vain tässä. En minä lähde. En minä lähde mihinkään — kuuletko?
— Miksi?
— Siksi, että en lähde. — Minun on pää kipeä. En jaksa. Käyn maata aikaisin. En välitä koko laskiaisista. Olkoot ja pitäkööt. Tyttöjä on käynyt ja juossut tässä koko päivän pyytämässä mukaansa laskiaispannukakkuja paistamaan ja leikkimään ja selittäneet, että nyt pidetään laskiaista tänä talvena monta päivää. — Pitäkööt — "Pitäkööt minun puolestani", — sanoin heille. — Jo sunnuntaina kävivät ensimäiset pyytäjät. Kehuivat jo alkaneensa laskiaista pitää sunnuntaista asti ja jatkavansa ainakin tämän viikon. Minä sanoin, että pitäkää vaikka helluntaihin asti, ei se minua liikuta. — En minä mene mihinkään.
— Et mihinkään!?
— En. Pysyn kotona, ja kun saan tämän sukan parsituksi, käyn maata. Älä sinäkään mene mihinkään. Mene sinäkin kotiisi ja käy maata. Niin on parempi. Antaa toisten pitää lystiä!
— Mutta olethan sinä aina ennen ollut — joka laskiainen.
— Mutta nyt en. En, vaikka tekisit mitä!
— Ja kun minä ajattelin näinikään, että kun minä en ole sinun kanssasi ollut koskaan samoja laskiaisia viettämässä…
— Et ole ollut?!
— Niin. En ole ollut, niin mentäisiin nyt.