Tulin mokomallekin sanoneeksi, että olisi kahdenkeskistä puhuttavaa!
Luulee vielä, että olisin aikonut kosia ja mitä luullee!
Parempi olisi ollut, etten olisi tullut ensinkään!
"Ota sinä tämä Anna-Marja", sanoi Esa, se yksi hölmö ja tolvana, ja minäkös siitä ja koko illasta Anna-Marjaan niin ihastuin, että olin pilata koko elämäni rauhan.
Onni että pääsin näin helpolla eroon.
Hyvä se sentään oli, että tulin. Olisin muuten tehnyt mitä hyvänsä — ainakin vaivannut itseäni turhilla kuvitteluilla.
— Mitä sinä nyt niin tiukasti tuijotat tähän sukkaan ja mietit?, kysyi Anna-Marja.
— Mietinpähän vain, että taidat parsia omaa sukkaasi.
— Ha, ha, ha! Voi voi kuitenkin sinun mietteitäsi! No onpas siinä nyt ja asia, jota kannattaa noin miettiä!
— Ja sitä, että jos tästä sitte lähtisi kotiin — illalliselle — ja maata — ja aamulla taas varhain virkeänä työhön. — Hyvää yötä sitten! Väsyttää ja nukuttaa tässä minuakin — eikä minulla oikeastaan sen enempää sanottavaa ollutkaan — eikä se kävely ja laskiaistanssi niin välttämätöntä ole. Onhan tässä haastettu jo se mitä pitikin haastaa — turhaa juttua. Isällesi minulla oikeastaan asiaa olisi ollutkin, mutta kun ei sattunut olemaan kotona ja kun näin sinut laskiaistasi viettävän sukanparsimisella ja yksin, niin vähän ihmettelin ja tulin kysyneeksi…