Jalosukuinen professorin rouva!
Paljon ikävän ja paljon kaipauksen jälkeen, joka etenkin ensi aikoina Laukosta lähdettyäni, vaivasi minua, tulin vähitellen Kajaaniin ja nyt olen jättänyt senkin paikan yhtyäkseni tulevaan matkakumppaniini Castréniin täällä Kemissä. Huomenna lähdemme täältä ja matkustamme viipymättä Venäjän Lappiin, jonne meillä Rovaniemen ja Kemijärven pitäjien kautta on yli 40 peninkulmaa. Sinne olemme aikoneet jäädä kevääseen asti. Toukokuussa menemme Kuolaan, josta me ensi laivatilaisuudessa matkustamme Mesen joen seuduille Valkean meren rannoille Arkangelin itäpuolelle, siellä toivomme näet tapaavamme ensimäiset Samojeedit. Suuntaammeko sieltä matkamme vielä kauemmas itäänpäin, sitä emme vielä ole päättäneet, vaan jätämme sen riippuvaksi asianhaaroista, jotka sitä ennen voivat sattua. Luultavasti sattuu kuitenkin ennen muita se asianhaara, että koti-ikävä ajaa meidät takaisin omaan maahan, jossa tapauksessa ei olisi minulle mahdotonta tulla Laukkoon 18 p:nä elokuuta ensi vuonna. Siitä asti kun lähdin Laukosta, olen niinkuin ennenkin ollut terveenä ja muuten matkustanut tänne asti ilman huomattavampia seikkailuja. Tänään olen kirjoittanut useille tuttaville, ja paitsi muille kirjoitin äsken Atelle ja kehoitin häntä Frans von Beckerin kanssa kirjoittamaan minulle muutamia riviä Kuolaan, jossa kirje tapaa minut, vaikka se lähtisikin Helsingistä huhtikuun lopulla. Mutta koska hän mahdollisesti latelee minulle vaan Helsingin uutisia, niin rohkenen liittää tähän kirjekuoren, jossa on minun osoitteeni täällä Kuolassa, sitä tapausta varten, että te, hyvä rouva, mahdollisesti soisitte minulle sen kunnian, että kirjoittaisitte minulle muutaman rivin. — Toivon, että Jumala suo herrasväelle terveyttä sekä tänä että monena seuraavanakin vuonna, ja piirrän suurimmalla kunnioituksella teidän kiitollisin ja nöyrin palvelijanne
Elias Lönnrot.
Kemin pappilassa 11 p. marrask. 1841.
Lönnrot ja Castrén eivät kelirikon tähden voineet täyttä totta ryhtyä matkaansa Pohjois-Venäjälle ennenkuin 19 p:nä toukok. 1842, jolloin he ensin kävivät Solovetskoin luostarissa. Toukokuun 29 p:nä saapuivat he Arkangelin kaupunkiin, jossa Castrén sai tietää, että hänelle oli myönnetty 1000 ruplaa hopeassa Suomen valtiovaroista tieteellisien tutkimuksien harjoittamista varten Euroopassa asuvien Samojeedien keskellä. Hänen täytyi sentähden erota Lönnrotista, joka lähti Äänisjärven etelä- ja kaakkoispuolella, Aunuksen kuvernementissa asuvien tjuudien luo, sillä välin kun Castrén varustautui lähtemään niin sanottujen Terin lappalaisten luo lähelle Ponoita.
Arkangelissa sai Lönnrot kirjeen rouva Törngreniltä ja hänen pojaltaan Adolfilta ja vastasi sieltä kumpasenkin kirjeeseen. Rouva Törngrenin kirjeessä on kai kuvauksia, jotka osaksi myös löytyvät "Morgonbladet'in" 57, 59, 60 ja 61:ssa numeroissa julaistussa kirjoituksessa. Laukon kirje otetaan kuitenkin tähän kokonaisuudessaan, luultavasti lukijan mieliksi. Se kuuluu seuraavasti.
Korkeasti kunnioitettu, jalosukuinen professorin rouva!
Ennenkuin tänään ehdin viedä myötäseuraavan Adolfin kirjeen postiin, sain suureksi ilokseni vastaanottaa teidän kunnioitetun kirjeenne huhtikuun 8:nelta p., hyvä rouva. Adolfin kirjeessä olen jo maininnut, miksi aikaisemmin, kuin olin ensin aikonut tulin lähteneeksi Kuolasta. En sentähden tahdo uudestaan kertoa sitä tässä, enkä muutakaan, josta jo olen Adolfille kirjoittanut. Ikävintä minulle on, etten ollenkaan voi toivoa olevani edes omassa maassa elokuun 18 p:nä tänä vuonna, vaan olen silloin niinkuin nytkin kaukana sieltä ja aivan yksin, sillä maisteri Castrén, jonka kanssa tähän asti olen matkustanut, palaa nyt täältä Venäjän lappalaisten luo. Tämä ajatus on välistä ollut minulle niin raskas, että vähällä olen ollut palata täältä suoraa tietä Suomeen ja Laukkoon. Enkä vieläkään tiedä, eikö olisi parasta tehdä niin; mutta koska Sjögrenkin useampia kertoja on kehottanut minua tutkimaan tjuudien kieltä, enkä minä toisen kerran niin helposti pääse tänne, olen nyt päättänyt tutkia sitä, niin paljon kuin kahdessa, kolmessa kuukaudessa voin ehtiä. Muuten ei ole minun, paremmin kuin Kallenkaan onnistunut tottua venäläiseen elämään, sitäkin vähemmin kun en luullakseni ole täysin perehtynyt herrasväen tapoihin omassakaan maassa. Luultavasti on täälläkin monta kunnioitettavaa henkilöä, vaikka muukalaisella tavallisesti on siinä suhteessa huono onni, ettei hän aina löydä heitä; minkä hän ensiksi löytää on vaahtoa, joka aina pinnalla uiskentelee. Kuolassa opimme kuitenkin tuntemaan erään ispravnikin nimeltä Latischeff, joka oli erittäin kunnon mies. Virka-asioissa tuli hän Kemiin vähän meidän jälkeemme ja seurasi meitä sitten tänne asti. Täällä asetuimme asumaan venäläiseen ravintolaan, jossa me asunnosta, ruoasta ja kahvista ensin saimme maksaa 15 ruplaa kahdelta hengeltä kolmen tai puolen kolmatta vuorokauden ajalta. Kahvi esim. oli laskettu 60:ksi kopekaksi lasilta ja minä tietämättömyydessäni join sitä usein vielä kaksi lasia. Puodeissakin maksetaan siitä 1 rupla 20 kop. naulalta ja sokerista 1 rupla. Venäläiset juovat yleensä vähän kahvia, mutta sitä enemmän teetä, tavallisesti 4, 5 juomalasia kerrassaan joka aamu ja ilta; tähän ruokajärjestykseen olen minäkin jo kutakuinkin tottunut. — Kolmannella vuorokaudella meidän täälläoloajastamme tuli luoksemme eräs pankin kirjuri, joka puhui saksaa, ja koetti selittää meille, ettei olisi meille oikein sopivaa asua ravintolassa, jonka tähden hän tarjosi meille asuntoa ja ruokaa kotonansa; hyväksi aluksi kutsui hän meidät päivällisille, joissa sitten saisimme tarkemmin miettiä asiaa. Mutta isäntä, joka lienee aavistanut, mitä tämä vieras käynnillään tarkotti, vei meidät heti toisen poismentyä kahteen siistiin huoneeseen talonsa kolmanteen kerrokseen ja tarjosi ne meille ynnä ruoan kaksi kertaa päivässä sekä passauksen 1 ruplasta mieheen päivässä, joka hinta meistä ei ollut liioiteltu. Pankin sihteerin luo menimme kuitenkin päivällisille ja kun tämä aivan samoista eduista vaati 70 hopearuplaa eli 105 paperiruplaa meistä molemmista yhteensä kuukaudessa, jäimme ravintolaan suuresti kiittäen mallipäivällisistä, joita ei suinkaan saattanut ylenkatsoa. Sittemmin hän ei ole pitänyt erityistä huolta meistä, johon olemmekin hyvin tyytyväisiä, sillä mies luuli tietävänsä kaikki ja puhui sentähden enemmän, kuin mitä ainakin me jaksoimme kuulla. Emmekä me sen jälkeen ole käyneet hänen luonaan muuta kuin yhden kerran, muiden luona emme ole käyneet niinkään monta kertaa, ja niin olemme menetelleet ainakin kolmesta syystä. Ensiksi emme puhu tyydyttävästi saksaa emmekä venäjää; toiseksi ei pukumme Lapin matkojen perästä juuri ole paraimmassa kunnossa ja jos missä niin Venäjällä tuomitaan miestä vaatteiden mukaan; kolmanneksi ei meillä tuollaisista vieraissa käynnistä ole mitään hyötyä, vaan päinvastoin vahinkoa, koska niihin vaan menisi aikaa, joka tuskin riittää tutkimuksiimme. Mutta täällä Arkangelissa näkyvät ihmettelevän ettemme käy vieraissa tai edes kunniatervehdyksillä, eivätkä voi ymmärtää, kuinka me saamme aikamme kulumaan. Eilen tapasin kadulla erään kuvernementin sihteerin, nimeltä Bohuslav, joka talvella kävi Kuolassa ja puhuu latinaa, sillä hän on ollut ylioppilaana Vilnassa, Hän alkoi nuhdella minua siitä, etten ole käynyt hänen luonaan. Hänen kanssaan oli vanhanpuolinen herra, joka taas puhui saksaa. Tämä alkoi kysellä minulta matkani ja täällä oloni tarkotusta, jonka selitin hänelle. Sitten kysyi hän minulta, oliko minulla tuttuja. — Ei yhtään ennestään. — "Onko teillä sitten suosituskirjeitä jollekulle?" — Ei, sillä minä en juuri välitä tuttavuuksista, enkä siis tarvitse suosituskirjeitä. — "Oletteko olleet kunniatervehdyksellä kuvernöörin luona?" — En, sillä kun minulla ei ole mitään tekemistä hänen kanssaan, en ole turhaan tahtonut vaivata häntä kunniatervehdykselläni. — "Mutta jos matkalla sattuisi ikävyyksiä, niin olisihan kuitenkin hyvä, että olisitte käynyt kuvernöörin luona". — Toivon passillani ilman ikävyyksiä pääseväni Aunuksen kuvernementtiin, jonne ehkä jo huomispäivänä lähden. — "Ettehän ole Venäjän alamainen?" — Kuinka suvaitsette; olen Suomesta ja Venäjän keisari on meidän suuriruhtinaamme. — Siihen loppui lyhyt tutkinto ja minunkin lienee aika lopettaa tämä kirje, jonka teenkin toivottaen herrasväelle paljon iloa ja hauskuutta kesän kuluessa ja ennen kaikkea hyvää terveyttä, joka onkin paras ehto kaikelle hauskuudelle. Tulkoon uusi rakennus,[12] johon herrasväki nyt on muuttanut, vuosien vieriessä yhtä hauskaksi kuin vanha, tahi jos mahdollista suuremman mukavuutensa vuoksi, vielä hauskemmaksi! Kun nyt teidän kirjeistänne, hyvä rouva, olen saanut tietää, että Kalle on Moskovassa, niin kirjoitan nyt myös hänelle.
Suurimmalla kunnioituksella teidän, jalosukuinen rouva, nöyrin palvelijanne
Elias Lönnrot.
Arkangelissa 26 p. kesäk. 1842.
Samana päivänä kirjoitettu kirje Adolf Törngrenille seuraa nyt vuorostaan:
Arkangelissa 26 p. kesäkuuta 1842.
Rakas veli!
Kiitos kirjeestäsi, jolla minua muistit, ja jonka täällä Arkangelissa sain käsiini. Se oli sitä tervetulleempi, kuin se oli melkein ainoa, jonka Suomesta lähdettyäni olen saanut, sillä paitse sinua ja Rabbea ei kukaan muu ole kirjoittanut, tahi en minä ainakaan ole saanut heidän kirjeitään. Tulinkin lähteneeksi Kuolasta, ennenkuin olin aikonut, jonka tähden en vielä ole voinut saada niitä kirjeitä, jotka on Kuolaan lähetetty. Syyn tähän aikaisempaan lähtöön lienen jo maininnut edellisessä kirjeessäni. Aihetta siihen antoi Sjögrenin kirje, jossa hän neuvoi meille samojeedin kielen opettajaksi venäläisen arkimandriitin nimeltä Venjamin, jonka piti oleskella eräässä luostarissa lähellä Onegan kaupunkia. Mutta kun me enemmän kuin 50 peninkulman matkan päästä tulimme Kemiin, saimme kuulla, että mainittu arkimandriitti samojeedin kielen taitoineen oleskelikin Arkangelissa eli Arkangelskissa, niinkuin venäläiset nimittivät tätä kaupunkia. Sentähden, niinkuin myös kelirikon tähden olimme Kemissä kokonaisen kuukauden ja lähdimme sitten Valkean meren yli tänne, jossa nyt myös olemme olleet kuukauden. Kuusi peninkulmaa Kemistä on saarella rikas Solovetskoin luostari ja siellä viivyimme toista viikkoa, koskei meillä ollut mitään tilaisuutta päästä eteenpäin. Vihdoin vuokrasimme itsellemme veneen ja soutajia, jotka veivät meidät lähimpään paikkaan mannermaalle, hinasimme itsemme sitten jäälohkareiden välitse toisesta kylästä toiseen ja saavuimme viimein toukokuun 29 p:nä tänne. Täällä olemme paitsi ennen mainittua arkimandriittia tavanneet useampia samojeedeja ja olemme siis olleet tilaisuudessa oppimaan heidän kieltään matkustamatta askeltakaan eteenpäin. Mutta siitä vähästä päättäen, minkä minä olen samojeedien kieltä oppinut, eroaa se niin suuresti suomen kielestä, ettei siitä minun arveluni mukaan ole mitään hyötyä suomen kieliopille ja sanakirjalle. Sentähden jätänkin koko samojeedien kielen oman onnensa nojaan ja lähden täältä tjuudien luo Aunuksen ja Novgorodin kuvernementin pohjoisiin osiin. Nämä tjuudit asuvat nimittäin Äänisjärven etelä- ja lounaispuolella Wyitegran, Ladeinoje Polen, Tichvinin ja Bjaloserskin ympärillä; nämä paikat sinä voit kaikki löytää Venäjän kartalta. Siellä tulen oleskelemaan ehkä talvikeliin asti, jos nimittäin virkalomaani pitennetään edes puolitoista kuukautta, josta olen kirjoittanut Rabbelle. Muuten loppuu minulle tähän asti myönnetty virkaloma syyskuussa. Etten siis nyt voi odottaa yhtä hauskaa ja rauhallista kesää kuin viimeinen Laukossa, sen huomaat helposti, ja elokuun 18 p:nä olen, Jumala tiesi, missä. Elä silloin unhota minunkin puolestani tyhjentää malja vanhan isäsi terveydeksi, koska en itse voi sitä suullisesti tehdä. Mutta miksi en voisi sitä itse suullisesti tehdä — ja siitä aion kyllä aikoinaan pitää huolta, — mutta tarkotin, etten voi tehdä sitä siellä Laukossa. Edeltäkäsin pyydän sinua lausumaan nöyrimmät terveiseni vanhemmillesi, sekä myös muistamaan sanoa terveiseni Ticklénille ja muille tuttaville, jotka, mahdollisesti nauttivat kesän ja vieraanvaraisuuden suloisuutta Laukossa.
Logices-tutkintosi johdosta, jonka jo viime syksynä suoritit, toivotan sinulle onnea, ja lisään tähän onnentoivotukseeni aimo joukon hyvänsuontia, jos sinä, niinkuin kirjeestäsi voi päättää, tällä lukukaudella olet suorittanut tutkinnon venäjän kielessä. En minä tahdo epäillä, niinkuin Kalle kuuluu tehneen, logices-tutkintosi todellisuutta; päinvastoin pelkään minä, että sinä liian paljon kiirehtimällä tutkintojasi, voisit turmella terveytesi ylenmääräisen valvomisen kautta. Mitä tutkintoja on toverisi Frans (von Becker) suorittanut, vai tutkiiko hän vielä yhtä ahkerasti kemiaa, kuin viime kesänä? — Tulevan syyskuun keskipaikoilla aion käydä Ladeinoje Polen postikonttorissa ja toivon, että minulla silloin on kunnia saada sinulta muutamia rivejä, sisältäen tietoja Laukosta ja myös muita uutisia, niinkuin esim. mitä Sjöman nyt toimittaa erottuaan yliopistosta, ja kuinka Kalle Moskovassa voi. Moskovassa hän kai on, vaikka en sitä varmasti tiedä, koska hän oli aikeissa lähteä Charkofiin. Tämän epävarmuuden tähden en voi hänelle kirjoittaa, enkä häneltä itseltään saada tietoja.
Arkangelin kaupunki, jossa tätä nyt kirjoitan venäläisen ravintolan kolmannessa kerroksessa, on isonlainen kaupunki; ei sitä kuitenkaan voi Helsinkiin verrata, vaikka sen pituuden sanotaankin olevan 7 virstaa. Tämä pituus, josta varmaankin voi tinkiä pois 2 virstaa, mutkittelee sitä paitsi pitkin Wienan joen rantaa, joka joki tässä kaupungin alla on ainakin 2 virstaa leveä. Kaupungin leveys on hyvin vähäpätöinen, ylipäätään se ei ole puolta virstaa leveämpi. Kirkkoja on täällä kokonaista 13 kappaletta, kaikki kivestä; taloja lasketaan olevan 1,380, asukkaita 10,500. Saksalaisia ja englantilaisia on paljon. Kemi oli huono kaupunki, Tampere on paljoa parempi. — Tähän tahdon nyt tällä kertaa lopettaa ja koska jo olen muistuttanut sinua terveisistä piirrän nyt tähän vaan
uskollinen veljesi
Elias Lönnrot.
J.K. Varsinaisen kirjekuoren sisään, olen pannut toisen, johon paitsi paikan nimeä olen kirjoittanut Sjögrenin käyttämän kirjeosotteen, joka siis lienee luotettava. Jos kirjoitat minulle, niin voit käyttää sitä, mutta sinun kirjeesi pitäisi lähteä Laukosta syyskuun alussa tahi Helsingistä viikkoa myöhemmin. Kuitenkin voi kirje pelkällä ruotsalaisellakin osotteella tulla perille.
Viimeisessä kirjeessä, jonka Lönnrot kirjoitti Laukkoon tältä pitkältä matkaltaan, kertoo hän hyvin leikillisesti ja naivisti, kuinka hän piti huolta siitä, että hän — niinkuin hän ylläolevassa kirjeessään sanoo — suullisesti saisi tyhjentää maljan elokuun 18 p:nä jalon suojelijansa ja Laukon tämänpäiväisen sankarin kunniaksi. Enemmän kuin ehkä mikään muu kirje, joka on tähän kirjaseen otettu, tekee tämä sen nimen: Elias Lönnrotin nuoruuden ajoilta Laukon kartanossa oikeutetuksi, sillä siitä näkee joka rivistä, kuinka Lönnrot ajatuksissaan elää sikäläisen ystäväpiirin keskellä, ehkäpä hän olisi mielellään antanut pois osan siitä kunniasta ja maineesta, joka häntä odotti tulevaisuudessa, voidakseen juuri silloin ystävänsä Ilmonin kanssa pyöriä ja laulaa "Munteri tanssaa keikutusta".
Tuttavallinen kirje äidilliselle ystävälle, jossa hän kertoo omituisesta juhlanvietostaan, lienee suuresti huvittanut Laukon herrasväkeä. Se kuuluu näin:
Korkeasti kunnioitettu professorin rouva!
Koska tänään ajatuksissani elän enemmän Laukossa, kuin missään muualla maailmassa, en voi muuta kuin kirjallisestikin lähestyä herrasväkeä. Niinkuin kirjeen päivämäärästä näkyy, on tänään professorin 70:nes syntymäpäivä. Viikko sitten hankin itselleni sen viettämistä varten pullon "Haut-Sauterne, très-fin", jonka nyt aivan yksin olen juonut melkein loppuun asti. Ja viimeisen lasin, joka vielä on jälellä, tyhjennän tämän lauseen jälkeen pistettä pannessani, sydämestäni toivottaen professorille ja herrasväelle kaikille onnea ja menestystä, jonka ohessa toivon, että edes jonakuna seuraavana syntymäpäivänä saan uudistaa saman toivomuksen siellä Laukossa. Ei paljon puuttunut, etten olisi saanut viettää tätä päivää huonolla laivalla ja rappiolle joutuneen forstermeisterin eli metsäviskaalin seurassa, joka oli ainoa sivistynyt ihminen koko laivassa. Mutta viime yönä kiihtyi tuuli, jonka tähden minä jo kello 2 iltapuoleen tulin tänne Ladeinoje Polen kaupunkiin eroten sekä viskaalista että laivasta, jotka hyvällä tuulella jatkoivat matkaansa Pietariin.
Muuta en ehtinyt eilen sentähden, että sittenkun muutamien tuntien kuluessa olin tyhjentänyt Haut-Sauternepullon, tuli teenjuontiaika, ja kohta senjälkeen tuli aika juoda muutama lasi punssia. Mutta koska en vielä ole oppinut yksin juomaan punssia, en ainakaan minkäänlaisella ilolla, täytyi minun hankkia seuraa. Minulla ei ollut kaupungissa ainoatakaan tuttavaa jonka olisin voinut kutsua luokseni, mutta asuntoni, paras, jonka puolen tunnin hakemisen jälkeen voin saada, on niin hyvin varustettu, että siihen tullaan toisen huoneen kautta, jossa isäntä itse ynnä kaksi majoitettua sotamiestä asuu. Lähetin hakemaan pullon rommia tahi arrakia, mitä se lienee ollutkin, sillä ruplan se maksoi niinkuin arraki meillä, ja kutsuin isännän ja sotamiehet kanssani juomaan. Toinen viimemainituista oli malorossilainen, toinen puolalainen, isäntä itse puhdas venäläinen, minä suomalainen, niin että meidän pieni seuramme luultavasti oli sekalaisempi kuin herrasväen siellä Laukossa samana päivänä. Me tyhjensimme pullon ilolla ja riemulla, jota tehdessä vieraanikin yhtyivät kaikkiin toivomuksiini. Mutta nyt aamupuhteella on sekä allekirjoittaneella että myös mainituilla kunnioitetuilla vierailla, pään kipua, niinkuin kunnon kemujen jälkeen tavallisesti on. Isäntä tuli vähän aikaa sitten luokseni ja kysyi, enkö minä tänään voisi antaa hänelle jotain, joka selvittäisi hänen päätään, mutta minä sanoin, että nyt oli sellainen päivä, ettei hän minulta voinut saada pisaraakaan. Koska kuitenkin pidin velvollisuutenani jollakin tavalla selvittää heidän päitään, annoin heille muutamia lanttia ja käskin heidän kaupungista hankkia itselleen, mitä halusivat. He ovatkin nyt tehneet sen senlaisella menestyksellä, että emäntä harvan oven takana ei kuulu olevan oikein tyytyväinen mieheensä hänen varhaisen aamukestityksensä tähden. Kuitenkin keitti hän minulle hyvänlaista kahvia, jonka tähden luulen hänen olevan vähän leppeämmän minua kohtaan, vaikka minun täytyykin pitää itseäni syypäänä pahaan, josta hän on torunut miestään.
Arkangelin kaupungin, josta kirjoitin herrasväelle jätin heinäkuun 6 p:nä, matkustin ensin noin 15 peninkulmaa meritse, sitten maitse 12 peninkulmaa Onegan kaupunkiin Valkean meren rannalle, josta vielä matkustin maitse, 35 peninkulmaa Kargopolin kaupunkiin ja 23 peninkulmaa Wyitegran kaupunkiin. Molemmat viimemainitut kaupungit sekä Ladeinoje Pole, jossa nyt olen, ovat jotensakin samanlaisia kuin Tampere, mutta Onega on paljoa huonompi. Kargopolin ja Wyitegran välillä olin jonkun aikaa tjuudilaisessa, Isjaiva nimisessä kylässä, keskellä venäläisiä kyliä. Mutta tjuudilainen kieli oli niin häviämäisillään, että pienet lapsetkin mieluummin puhuivat venäjänkieltä kuin tjuudien kieltä. Sentähden en sillä paikkakunnalla viipynyt kauan, vaan päätin hakea toista, jossa samaa kieltä puhutaan puhtaammin. Täältä on minulla vaan muutamia peninkulmia ensimäisiin tjuudilaisiin kyliin, jonne olen aikonut lähteä vielä tänään. Siellä viivyn kuukauden tahi puolitoista, jolloin palaan tänne ja sitte ehkä suoraan Suomeen, jonne minä erottuani maisteri Castrénista, joka Arkangelista palasi takaisin lappalaisten luo, olen ruvennut enemmän ikävöimään kuin ehkä koskaan ennen.
Toivotan teille, hyvä rouva, ynnä herrasväelle kaikille terveyttä ja menestystä, pysyen suurimmalla kunnioituksella herrasväen nöyrimpänä palvelijana.
Elias Lönnrot.
Ladeinojo Polessa 18 ja 19 p:nä elokuuta 1842.
Toivon, että te, hyvä rouva, tilan tähden, jossa olen tätä kirjettä kirjoittanut, suotte minulle anteeksi sen suuren huolimattomuuden alusta loppuun, ja siinä toivossa vien sen nyt postiin, vaikka vähän aikaa sitten arvelin repiä sen rikki.
Arkangelista lähti Lönnrot 6 p:nä heinäk. 1842 veneellä Solovetskoin luostariin, jota matkaa hän "Morgonbladetissa" on kuvannut erittäin hauskasti. Käytyään sitten Pertominskin luostarissa suuntasi hän matkansa Krasnagoraan ja sieltä Onegaan ja oli siten tutkimustensa varsinaisella alueella. Suomeen palasi hän myöhään syksyllä 1842.