Yhdeksän kuukautta professori Törngrenin kuoltua, kutsui kuolema 19 p:nä helmikuuta 1860 pois puolison ja lasten luota heidän tukensa ja turvansa Törngrenin rakkaan ja häntä hellästi rakastavan kasvatuspojan Kaarlo Vilho Törnegrenin, ainoastaan 42 vuoden iässä. Tämä Lönnrotin oppilas Laukon ajoilta on haudattu Helsingin vanhempaan hautausmaahan.
Elias Lönnrotin nimi eli kauan rakkaassa muistossa kansan keskessä Wesilahdella ja Tottjärvellä, olikin hän ollut heille hyvä tuttu nuoruudesta asti. Näiden seutujen asukkaille oli siis mieluista, kun höyrylaiva nimeltä Elias Lönnrot eräänä päivänä vuoden 1860 alkupuolella rupesi kyntämään Tampereen ja Hämeenlinnan välistä kulkuväylää. Sen oli silloinen Laukon herra nimituomari Adolf Törngren rakennuttanut ja antanut sille perheen uskollisen ystävän, Laukon yksinkertaisen kotiopettajan nimen.
Yhden ainoan kerran oli höyrylaivan omistajalla ilo antaa höyrylaiva Lönnrotin ja hänen perheensä käytettäväksi. He olivat nimittäin kesällä 1862 matkalla Ouluun ja käyttivät silloin höyrylaivaa Hämeenlinnasta Tampereelle. Kaimalleen toivotti Lönnrot silloin, että se kuudenkymmenen vuoden ikäisenä olisi edes yhtä raitis ja terve, kuin hän itse samassa iässä oli.
Tämän kirjoituksen aine on nyt lopussa. Sen ohessa voimme lisätä, että Lönnrotille ja hänen puolisolleen 17 p:nä huhtikuuta 1850 — Eliaksen päivänä — heidän suureksi ilokseen syntyi poika, joka kasteessa sai isänsä nimen Elias, mutta jonka kuolema vanhempien suureksi suruksi aivan pienenä heiltä riisti.
Kauan ei Lönnrot saanut pitää hurskasta puolisoansakaan luonaan, ja neljästä tyttärestä jäi ainoastaan yksi eloon, tytär Ida, hänen uskolliseksi seurakseen ja suureksi lohdutuksekseen hänen vanhoilla päivillään.
Nämä vietti Lönnrot syntymäseudullaan, kaukana maailman menosta Sammatin kappelissa, jonne hän v. 1862, oltuaan noin yhdeksän vuotta suomen kielen ja kirjallisuuden professorina, vetäytyi Helsingistä.
Aution kauniissa seudussa kulki hän kesäisin veneessään pitkin tyyniä järviä, ja talvisin suksillaan synkissä metsissä — niin kuin ennen muinoin Laukossa — ja palasi aina tyytyväisenä ja virkistyneenä ruumiin ja sielun puolesta hiljaiseen työhuoneeseensa, jossa hän päivä päivältä, vuosikymmen vuosikymmeneltä teki työtä isänmaansa kunniaksi.