Hän rakasti ennen kaikkia väkevää hyvää kahvia ja nauttikin sitä aimo määrät. Hyväntahtoinen emäntä, joka piti Lönnrotia todellisena perheen jäsenenä olikin aina valmis hankkimaan hänelle tätä nautintoa. Hänen toinen intohimonsa tupakanpoltto saattoi hänet joskus pulaan. Lönnrot oli nimittäin aika vahva tupakan polttaja ja kulutti koko lailla sekä sikaria että Geflen vaakunaa, jota pohjoismaissa kauan aikaa pidettiin parhaimpana piipputupakkana. Kun ei kukaan muu Laukon herroista polttanut tupakkaa, sattui joskus, että Lönnrotin tupakkavarasto loppui ja hän joutui suureen tupakan tuskaan, koska kartanosta ainoastaan kerran viikossa käytiin Tampereella. Kotikasvuinen tupakka, jota rengit käyttivät, oli Lönnrotille vastenmielinen, eikä hän käyttänyt sitä suurimmassa hädässäkään.
Paitsi hyvää kahvia ja hyvää tupakkaa käytti Lönnrot aina hyvää paperia. Etenkin myöhemmin Laukossa oleskellessaan kirjoitti hän useimmiten paraimmalle postipaperille, tapa, johon hän oli tottunut matkoillaan; tämä ohut, hieno paperi kun näet paremmin sopi matkalaukkuun, kuin sen ajan käsin valmistettu paksu, mutta samalla kestävä kirjoituspaperi.
Pimeänä vuodenaikana vietettiin Laukossa ylipäätään jotensakin hiljaista elämää semmoisinakin aikoina, jolloin koko perhe oleskeli siellä. Syynä siihen oli kotitalon yksinäinen asema ja säätyläisten vähyys ympäristössä. Kesäisin sitä vastoin saattoi vieraanvaraisuus "hyvässä Laukossa", niinkuin Lönnrot sitä mielellään nimitti, näyttäytyä kaikessa loistossaan, etenkin sitten kun vanhin poika Juhana oli tullut ylioppilaaksi ja tytär tullut kotiin pensioonista. Vanhukset rakastivat nuorisoa, eikä heidän koskaan tarvinnut kaivata sen virkistävää läsnäoloa, sillä nuoret toverit hakivat mielellään iloisen Juhanan seuraa, jota romantillisten aatteidensa vuoksi yleisesti nimitettiin "ritariksi". Hilpeiden nuorukaisten piirissä nousikin ilo usein ylimmilleen, eikä Lönnrot suinkaan ollut arin nuorten joukossa.
Mutta myös ihmissilmän vienous ja lempeys loi hohteensa Laukon kotiin ja sen lehtoihin, kun ne kesän tullessa pukeutuivat vihreään verhoonsa. Eeva Törngren seisoi keskellä elämän ihaninta kevättä, semmoisena kun hän kauniina ja siveänä katselee meitä perhemuotokuvien joukosta Haapaniemellä. Suloisena, niinkuin hänen kuvansa hymyilee vastaamme kankaalta, eli varhain kuollut nuori tyttö tuttujensa muistossa tavallista herttaisempana olentona. Hänen ympärilleen kokoontui Laukkoon iloisina kesäisinä päivinä kokonainen sikerö samanikäisiä impiä, ihana Wilhelmina Ahlstedt,[3] runolahjainen Augusta Lundahl, jota Runeberg mielitellen nimitti Hebeksi, vielä Amelie Adlercreutz, Wilhelmiina Bohm, Adèle Idman ynnä moni muu nuori nainen Tampereen tienoilta, kaikki miellyttäviä ja lahjakkaita tyttöjä.
Oleskellessaan niin monta vuotta Törngrenin kodissa, joka ystävällisesti oli avannut ovensa tuntemattomalle nuorukaiselle, oppi Lönnrot tuntemaan tunnetta, joka tähän saakka oli ollut hänelle melkein outo, että hänelläkin oli koti, eikä hän senvuoksi arastellut kauniin impijoukon seuraa, viihtyipä siinä hyvinkin, vaikka ei hän mikään vakinainen "seuramies" ollutkaan.
Nämä eivät ollenkaan katselleet häntä karsain silmin, sillä hän oli niinkuin sanotaan naisten suosiossa. Kuitenkin arvelivat naiset, ettei hän ollut Amorin nuolen saavutettavissa.
Tietysti vieraili Laukossa muitakin kuin nuoria. Niin tuli sinne usein toinen tai toinen professori Törngrenin ystävistä, enimmiten hänen virkatovereitaan yliopistosta.
Lönnrot sai täten jo varsin nuorena persoonallisesti tutustua useampiin maamme sen ajan etevimmistä tiedemiehistä. Niiden joukossa oli ensimäisen suomen kieliopin tekijä professori Reinhold von Becker, jonka tuttavuus oli Lönnrotille erittäin suotuisa. Lönnrot saikin sittemmin suureksi ilokseen, kun hän v. 1827 puolusti ensimäistä väitöskirjaansa De Wäinämöine praesekseksi professori von Beckerin, joka silloin vielä oli parhaimmassa iässään.
Muiden etevien oppineiden joukossa mainittakoon Laukon vieraista eurooppalaisen maineen saavuttanut fysiko G.G. Hällström sekä perheen hyvä ystävä Israel Hvasser. Lähimpiin tuttaviin kuuluivat myös lääketieteen professorit M. Kalm ja N.A. af Ursin, lääkintöhallituksen kamreeri, F.J. Rabbe, itämaalaisten kielien tutkija H.H. Fattenborg, jumaluusopin tutkija J.A. Gadolin, sittemmin maanpakoon ajettu juristi A.E. Afzelius y.m.m. joista muutamia vielä myöhemmin mainitaan. Koska näiden herrain vierailu kesänaikaan usein kesti useampia viikkoja, voi otaksua, että tuttavuus heidän kanssaan melkoisesti kehitti Lönnrotin muutenkin suurta ihmistentuntemista.