Elias Lönnrotin nuoruuden ajoilta Laukon kartanossa

by Emil Fredrik Nervander

Kun yliopiston syyslukukausi oli alkamaisillaan, paloi Turku, jonka seurauksena oli muuttuneet olot monella alalla, muun muassa myös yliopiston muuttaminen Helsinkiin, sekä yliopiston opettajien ja heidän sukulaisiensa tai muitten tuttavien perheiden siirtyminen Turusta uuteen pääkaupunkiin. Niihin kuului luonnollisesti myös Törngrenin perhe. Samaan aikaan, kun ruvettiin tekemään valmistuksia tätä muuttoa varten, valmistautui Lönnrotkin alkukesästä v. 1828 lähtemään ensimäiselle matkalleen, jolla hän aikoi harjottaa suomenkielisiä murretutkimuksia ja koota kansamme muinaisrunoja y.m. Laukkoa piti hän kuitenkin yhä edelleen kotinaan, vaikka hän tästälähtien ainoastaan lyhempien tai pitempien väliaikojen perästä saattoi viivähtää siellä jalon perheen keskuudessa, jonka rakkauden ja kunnioituksen nuori mies oli voittanut, ja joka odotti ja vastaanotti häntä, niinkuin omaa poikaa ainakin.

Lönnrotin ensimäinen matka kesällä 1828 tarkotti ainoastaan Hämettä, Savoa ja Karjalaa. Lähtiessään Laukosta toukokuun alussa oli hän luvannut kirjoittaa kotona olijoille matkansa vaiheista. Tämän lupauksen täytti hän 8 p. heinäk. kirjoittamalla pitkän kirjeen äidilliselle suojelijalleen. Kirjeen sisältö on seuraava:

Sortavala 8 p. heinäk. 1828.

Korkeasti kunnioitettu Professorin Rouva!

Minun on vaikea kuvailla sitä kärsimättömyyttä, jolla olen ikävöinnyt tilaisuutta muutamilla riveillä antaa herrasväelle tietoa matkastani. Vihdoin saavuin Sortavalaan, mutta en täältäkään tahtonut kirjoittaa, ennenkuin olin käynyt Valamon luostarissa, voidakseni samalla kertoa jotakin tästä paikasta. Nyt olen palannut sieltä, ja kuinka iloisena istuinkaan kirjoittamaan. Minusta on kuin olisin äkkiä siirtynyt Laatokan rannoilta koko Suomen poikki — Saimaan, Päijänteen ja kaikkien muiden järvien yli — hyvään Laukkoon. Mutta pian on tämä ilo ohi, kun olen kirjeeni lopettanut, olen taas täällä aivan yksin. Ettehän sentähden, hyvä Rouva, ihmettele, että kirjoitan niin pitkän kirjeen kuin paperilla on tilaa, vaan suonette sen minulle anteeksi! En kuitenkaan rohkene vaivata Teitä, hyvä Rouva, kertomalla miten ja mitä teitä enemmän kuin 9 viikkoa kestäneen matkan päästä vihdoin saavuin tänne. Tahdon vaan kertoa Teille terveisiä muutamista herrastaloista, joissa matkallani olen vieraillut. Minulla onkin sitä suurempi syy siihen, koska se seikka, että olen ollut kotiopettajana professori Törngrenin perheessä, on mitä parhaimmalla tavalla suosittanut minua sekä näissä että kaikissa muissa perheissä, joissa matkoillani olen käynyt.

Ensiksi saan siis kertoa terveisiä rovasti Nykopin perheeltä. Sekä rovasti että hänen vaimonsa ovat voineet hyvin. Sitten on minulla terveisiä entiseltä Vesilahtelaiselta, assessorin rouva Fabritiukselta Kiteeltä. Hän joka on maaherra Walleniuksen sisar, oli ensimäisen kerran ollut naimisissa Wegeliuksen kanssa, joka jonkun aikaa kuuluu olleen kappalaisena Vesilahdella ja asuneen Janussa. Sitten oli mainittu Wegelius tullut Porvoon hippakuntaan ja kuollut Kiteen kirkkoherrana. Hänen leskensä oli sitten mennyt naimisiin assessori Fabritiuksen kanssa joka nyt myös on kuollut. Vielä pitää minun lausua terveisiä Reilanderilta, joka on pappina Pälkjärven pitäjässä. Hänen isänsä oli ollut kauppiaana Rauniossa, ja tuntenette, hyvä Rouva, siis hänenkin.

Matkani on tähän asti ollut ylipäätään onnellinen ja hupainen. Talonpojat Savossa ja Karjalassa sekä myös täällä venäläisissä pitäjissä ovat hyvin vieraanvaraisia. Usein tuntuu heistä aivan oudolta, kun kysyy, mitä ruoka maksaa. Kesälahden pitäjässä Karjalassa, viivyin jonkun aikaa sitten neljä päivää talonpoikaistalossa, sillä isäntä ja useat muut osasivat siellä paljon runoja, joita sain kirjoittaa. Eräänä iltana kun tulin saunasta, puin kuivat liinavaatteet ylleni ja jätin entiset kangaspuille kuivamaan. Seuraavana päivänä en niitä enää nähnyt ja ajattelin, mitä ajattelin, mutta mieleeni ei juontunut, että emäntä olisi ollut samalla niin ymmärtäväinen ja hyväntahtoinen, että hän olisi pitänyt huolta niiden pesusta. Mutta illalla huomasin, että hän olikin sen tehnyt, sillä vaatteeni minä löysin puhtaiksi pestyinä samasta paikasta. Kun sitten lähdin sieltä, tahdoin maksaa hänelle, mutta hän ei mitenkään tahtonut ottaa maksua, vaikka olin syönyt heillä neljä päivää. Kun hän viimein otti vastaan maksun, siunaili hän minua niin paljon, että siitä riittänee koko vuodeksi. Monta muuta esimerkkiä voisin kertoa karjalaisten vieraanvaraisuudesta, etenkin semmoisissa seuduissa, jotka eivät ole lähellä maantietä. Myös näyttää kansa olevan paljoa raittiimpaa täällä kuin useimmissa paikoin Hämettä ja Uuttamaata. Niin näkee sekä häissä että muissa tilaisuuksissa, ettei viinan liiallinen juominen vielä näy olevan mikään tarve heille. Miten he viettävät häitään, olen kirjoittanut erityiselle lehdelle. Tässä tahdon niin paljon kuin tila myöten antaa kertoa matkastani Valamon luostariin.

Valamon saari on Laatokassa neljän peninkulman päässä täältä. Muutamien munkkien kanssa, jotka olivat täällä kaupungissa käymässä, matkustin muutamia päiviä sitten sinne. Matka kävi kutakuinkin onnellisesti, vaikka meidän kaikkien täytyi soutaa, koska järvi oli aivan tyyni. Luostarin rikkaus ja komeus oli suurempi, kuin olin voinut odottaa tai mielessäni kuvata. Minulta puuttuu sanoja kuvatakseni ainoata neliötä tai taulua kirkkojen seinillä ja pylväissä, kuinka sitten rohkenisin kuvata kokonaisia seiniä, kokonaisia kirkkoja, joissa komeilee pelkästään semmoisia ruutuja ja tauluja kultakehyksissä jalokivillä ja muilla kalleuksilla koristettuina. Huolimatta kaikesta, joka täällä silmää huikaisi, olivat ne kaksi päivää, jotka Valamossa vietin pisimmät ja ikävimmät koko matkallani. Suurimmalla ilolla käytin ensimäistä tilaisuutta päästäkseni sieltä.

Nyt olen taas täällä ja kiitin sydämellisesti Jumalaa siitä, sillä paluumatka oli kutakuinkin pimeä ja arveluttava myrskyn tähden aavalla merellä.

Täältä lähden Arkangelin lääniin ja sieltä Pohjanmaan kautta takasin. Syyskuussa toivon olevani Laukossa. — Pyydän lausua terveiseni Eevalle ja Kallelle.[4] Pysyn, Korkeasti kunnioitettu rouva, Teidän nöyrimpänä palvelijananne.

Elias Lönnrot.

Tähän kirjeeseen oli liitetty siinä mainittu kuvaus häämenoista Karjalassa, joka tässä myöhemmin seuraa ei vaan sisällön vuoksi, vaan myös osotteeksi siitä hartaudesta, jolla Lönnrot tiesi äidillisen ystävänsä Laukossa suosivan suomalaista kansanrunoutta. — Lisättäköön vielä, että Lönnrot esitelmässä, joka oli painettu 11:ssä numerossa 1858 vuoden "Litteraturbladet'ia" päällekirjoituksella: "Tre ord om finska fornsången", palasi hääjuhliin Karjalassa ja runoihin, joita näissä laulettiin maailman luomisesta, Sammosta y.m. varsinaisten häärunojen ohessa.

Häät Karjalassa.

Kun sulhanen kosiomiehen ja rytkän kanssa lähtevät kotoa, lukee kosiomies koko joukon runoja, joissa hän rukoilee sulhaselle onnea ja menestystä matkalle. Sitten tullaan morsiamen kotiin. Täällä on joku valittu tekemään kaikenlaisia kysymyksiä ketä he ovat, mistä ja mitä he hakevat. Kosiomies vastaa näihin kysymyksiin oman mielensä mukaan noudattamatta määrättyä kaavaa, esim. "Olemme Asarioita, suuren Ananiaan palvelijoita. Isännällämme on yrttitarha ihanassa ja suloisessa puistossa. Siellä kasvaa kaikenlaisia puita ja kukkia. Yksi kukka vaan puuttuu sieltä. Olemme kuulleet näitä kukkia kasvavan täällä. Haluaisimme siis senlaista tainta täältä isännällemme viedäksemme" — j.n.e. Sitten kysytään heiltä passia. He vastaavat, että heillä kyllä on passit, mutta koska ovat tehneet niin pitkän matkan, pyytäisivät he ensin saada levätä vähäsen. Isäntä käskee heidän istumaan ruoalle ja ruokaryyppyjä ottaessa sanoo isäntä: Näkyyhän heillä olevan hyvä passi ja rehellisiltä ihmisiltähän nuo näyttävät muutenkin. Seuraavana päivänä menee morsiuspari sitten papin luo ja antaa vihkiä itsensä. Saman päivän iltana lähtee koko läksiäisväki sulhasen kotiin. Täällä on taas joku valittu tekemään samanlaisia kysymyksiä kosiomieheltä kuin morsiamen kodissa. Kun näihin on vastattu eri tavalla, esim. niissä häissä, joissa minä olin, vastasi kosiomies, että he, (hän ja hänen seuralaisensa) olivat tulleet työtä hakemaan. Häneltä kysyttiin, mitä hän osasi ja hän vastasi, että he olivat hyviä lasimestareja, tynnyrin tekijöitä ja muuta senlaista. Tämän jälkeen istutaan ruoalle. Ensimäisessä pöydässä ei morsian saa maistaa mitään ruokalajia. Syötyä tanssitaan jonkun verran, vaikka usein ilman musiikkia, usein kanteleen tai viulun soiton mukaan. Sitten tekevät kosiomies ja kaase useita kysymyksiä toisilleen, jotka kaikki löytyvät seuraavassa runossa, joka heidän täytyy osata:

Kosiomies:

Onko teidän neitsyissänne
oljille otettavaa,
vuotehelle vietävää?

Kaase:

Ompa meidän neitsyissämme
oljille otettavaa,
vuotehelle vietävää.