Hyvällä tuulella
Olemmehan yksimielisiä siitä, että voi päivänsä hauskemminkin viettää kuin istumalla varsinkin talvisaikaan rautatievaunussa Tampereen ja Seinäjoen välillä, ellei matkusta vanhojen tuttujen seurassa. Meistä kärsimättömistä suomalaisista, niin hitaita kuin muuten olemmekin, tuntuu juna kulkevan armottoman hitaasti, vaikka koko edellisenä päivänä olemme omalla hevosellamme nytyytelleet korkeintaan 8 peninkulmaa. Ja vaikka ympärillämme olisikin puoli tusinaa mukiinmenevää muuta matkustajaa, istumme ja mökötämme, samalla tapaa kuin edellisenä päivänä reessämme, jossa me huokailimme yksinäisyyttämme. Seurusteleminen ei juuri kuulu suomalaisiin avuihimme; kohtelias sana, ystävällinen katse on tuhlausta, kun on kysymys oudoista ihmisistä. Niin oli laita silläkin matkalla, jolla seuraava pikku tapahtuma sattui.
Maisema oli ylimalkaan hyvin yksitoikkoista, teillä näkyi vain aniharvoin ihmisiä ja liikettä tuskin ensinkään. Kaikki henki hiljaisuutta, ulkona oli yhtä hiljaista kuin vaunuissa.
Kun vihdoinkin olimme päässeet Myllymäelle ja siellä avanneet suumme syödäksemme hiukan, saimme jatkaa matkaamme pohjoiseen päin.
Olimme kaikki kohtalon yhteen tuomat matkustajat vaunussa jälleen paikoillamme. Ei kukaan ollut eksynyt pois eikä uusia tullut lisää. Tuossa istui vanhanpuoleinen rouva ketunnahkakapassa, joka jo pitkälle matkalle kodikkaasti tuoksui kamfertille. Hänen pyöreitä sormiaan koristi puolisen tusinaa sormuksia ja hän näytti tietävän että oli jotain varakkaannäköistä hänen ulkonaisessa ihmisessään. Hän muuten ei ollut ollenkaan epämiellyttävä, tuo hyvä rouva lämpimässä päähineessään, mutta kun hän oli vaiti, ei kenenkään juolahtanut mieleen puhutella häntä.
Hänen lähimpinä naapureinaan oli keski-ikäinen nainen, joka koko matkan oli koettanut nukkua, ja jota onnistumatonta yritystä hän vieläkin jatkoi, ainoastaan silloin tällöin kädellään sivellen täyteläistä matkalaukkuaan ja hiukan tarkkaavasti silmäillen kahta nuorta tytärtään, jotka hajamielisesti lukivat, toinen uutta, puoleksi aukileikattua kirjaa, toinen vanhempaa, sidottua.
Kauimpana vaunun toisessa osastossa istui nuoren nuori ylioppilas, joka oli ujon näköinen ja koetti puolustaa oloansa seurassa — itsepäisesti tutkimalla sinikantista luentovihkoa.
Kuudentena olin minä itse; vaitiolo oli velvollisuuteni ja kansallisominaisuuteni.
Näin saavuttiin ensin Inhan ja sitten Ostolan pienille asemille. Lyhyet pysähdykset.
Ostolassa kuului ääniä junasillalta.