"Ja kun rakas vaimoni ja nämä sydänkäpyseni ovat ympärilläni, en kaipaa mitään maailmassa. Ne hemmoittelevat minut ihan pilalle, niin että väliin on oikein vaikea olla. Mutta lysti meillä on, lystin ehkä Elisabetin päivänä, kun koko "viitoseni" nimipäivä vietetään samalla kertaa, ja se on samalla huokeaa, vaikkakin silloin on suuret kalaasit ja tanssitaan aamun koittoon saakka."
Qvinta hymyili ystävällisesti isälleen meidän kaikkien yhtyessä hänen sydämelliseen nauruunsa. Junan vihellys ilmoitti meidän saapuvan Töysään. Ukko puki nopeasti turkit ylleen, Qvinta kokosi tavaransa ja iloisina niinkuin tullessaan, sanoivat he meille jäähyväiset. Viitaten keppihevoseen, jota hän huolellisesti kantoi kainalossa, virkkoi ukko: "Tämä on Tertian pojalle, pikku Primukselle, Primus Natanaelille, kuten hänen nimensä äidinisän mukaan on. Jääkää hyvästi, hyvät naiset ja herrat, hupaista matkaa ja kaikkein nöyrin kiitos hauskasta seurasta."
Nuo iloiset, koruttomat ihmiset olivat sulattaneet jäykkyyden suomalaisesta rautatievaunusta ja vanhoina tuttavina katselimme vaunun ikkunasta ukkoa, jota hänen molemmat tyttärensä saattelivat ja jota vastaanottamassa oli sekä A. E. N. että Primus Natanaelkin.
Tuo ujo ylioppilas, joka jo aikoja sitten oli pistänyt luentovihkon taskuunsa, oli hänkin vähitellen lähennyt meidän puolta vaunusta ja istuutui nyt junan taas lähtiessä liikkeelle sille paikalle, josta Qvinta oli lähtenyt, vaikka hän ujona pysytteli sohvan reunamalla.
"Kukahan oli tuo puhelias, iloinen herra, joka niin sydämellisesti nauroi", ihmetteli matkalaukkua vaaliva rouva.
"Ja kuinka miellyttävän ja vaatimattoman näköinen tuo nuori neiti Qvinta olikaan", huudahtivat hänen tyttärensä kääntyen ylioppilaaseen.
"Mikä olikaan hänen maatilansa nimi?" mietti sormusniekka rouva.
"Niin, minkä niminen se oli?" kysyimme me muutkin.
Silloin kohottihe ylioppilas pari tuumaa paikaltaan ja lausui punastuen:
"Pöllyvaara".