"Niin, Pöllyvaara, niin se oli", muistimme me muutkin samassa, ja kun "Pöllyvaara" nyt oli saanut tuon nuoren miehenkin huulet aukenemaan, puhelimme siitä lähtien kaikki kuten ainakin hyvät naapurukset Seinäjoelle asti. Tuntui nyt niin hauskalta, kun ei oltu enää yhtä vakavia, sillä olimmehan juurikään nähneet, kuinka helposti iloinen ja tyytyväinen mieli voi levittää rattoisia lahjojaan ympärilleen oudoillekin matkatovereille rautatievaunussa.
Ison sisaren häät
Pieni älykäs, selväjärkinen kahdeksanvuotias Roopetti asui vanhempain sisarustensa kanssa äidin ja isän luona pienellä arentitilkulla, noin kolme kilometriä pikkukaupungista. Nähdessään miten kovakouraisesti isä kohteli kahta vanhempaa veljeä pienimmästäkin viattomasta poikamaisuudesta, jota he jonkun kerran salaa harjoittivat, huomasi Roopetti paraaksi esiintyä mallikelpoisen tottelevana ja siivona poikana, jonka vuoksi hän pääsikin tutustumasta isällisen kurin kaikkeen kovuuteen. Mutta kun hän oli ihan varma, ettei isän silmä riittänyt kaikkialle ja ettei juoruttaisi hänen leikeistään, antoi hän isän poissa ollessa vilkkaalle, reippaalle luonnolleen täyden vallan, ja naapuritorpan Juosepin, ikäisensä uskollisen toverin kanssa laski hän talvi-iltana hämärässä jyrkimpiä mäkiä, jolloin toverukset antoivat äänensä kuulua, minkä kerkesivät.
Isän jälleen kotiutuessa istui Roopetti hiljaa ja ääneti kuten tavallisesti suuressa tuvassa, tekemättä mitään ja ikävissään kuunnellen suuren seinäkellon hitaita nakutuksia, kunnes yö ja nukkumatti vihdoin tulivat, tuoden mukanaan unia hauskoista temmellyksistä, joissa hän oli nähnyt muitten poikain kaikessa vapaudessa vitsaa pelkäämättä hyörivän.
Ja sitten hänen vanhempi, jo täysikäinen, kaunis ja herttainen sisarensa joutui kihloihin toisen paikkakunnan rikkaan kauppiaan kanssa, joka matkoillaan oli tutustunut tyttöön. Häitä ei vietettäisi morsiamen köyhässä kodissa, vaan komeasti ylkämiehen kustannuksella vieläpä pienen kaupungin seurahuoneessa.
Ilonväreet karsivat Roopetin selkärankaa ja sydän tykytti levottomasti, mutta hän oli yhtä vakaisen näköinen kuin ainakin kuullessaan ihmeellisiä kertomuksia hääkomeudesta. Ja vihdoin koitti hääpäivä, jota hän levottomuudella viikkokausia oli odottanut, sillä hänkin saisi olla mukana — sen oli sisar luvannut. Ukkosen isku oli sen vuoksi isän lyhyt tuomio, että Roopetti, koska vielä on lapsi, ei saa olla mukana hääilossa. Ja sitä tuomiota kotona ei kukaan voinut muuttaa, sen kaikki tiesivät.
Roopetti parka! Hänen pieni sydämensä kouristui surusta; kyyneleet täyttivät rinnan ja kurkun, kun hän ulkonaisesti tyynenä istui tuvan penkillä, mutta kyyneltäkään hän ei päästänyt silmään, ja paraansa mukaan koki hän salata sanomattoman katkeraa pettymystään. Koko maailma oli hänestä musta ja seinäkellon vitkalliset napsaukset tuntuivat vihattavilta hänen korvissaan, kuta lähemmäksi ne antoivat hääjuhlan, tuon suuren ihmeellisen juhlan lähetä.
Kuinka kauniilta, jopa enkelimäiseltä hänen sisarensa näytti valkoisessa morsiuspuvussaan harsoineen ja myrttiseppel tummilla kiharoillaan. Kun hän kyynelsilmin salaisesti oli syleillyt ja hyväillyt pientä veljeään, puristi tämä epätoivon voimalla hänen kättään ja piilousi musertuneena hänen morsiusharsonsa taakse, mutta kun isä hetki sen jälkeen kulki ohitse istui hän hiljaa kuten tavallisesti penkillään. Mutta sisällä riehui sydänparka, ja Roopetti olisi ottanut vaikka kaikki maailman selkäsaunat, jos hän vaan olisi voinut hiipiä hääiloihin mukaan.
Kaikki muut lähtivät vihdoin juhlapuvuissa hääjuhlaan, mutta Roopetti istui yksinään autiossa, pimeässä pirtissä, jossa muutamia hiiliä vielä kimalteli takassa. Äänetönnä, itkemättä istui hän, isän ankara katse mielessä. Ovikin oli sulettu, ettei hän voinut edes etsiä Juoseppia suruaan jakamaan, eikä hän sitä halunnutkaan, sillä hän häpesi itseään aivan kuin jotain hyvin halpaa ja huonoa tässä maailmassa.
Silloin kuului äkkiä nopeita askeleita porstuasta, avain kiertyi lukossa, ja piika pisti päänsä ovesta sanoen, että isä oli käskenyt Roopetin tulemaan häihin sekä huolellisesti sulkemaan oven jälkeensä. Morsian oli rukoillut hänen puolestaan. Niine sanomisineen katosi tyttö kiirein askelin.