ELISE.
Ei, älä koske minuun. (Kyynärpäällä tukien hylly-pöytään, pää käteen nojaten hiljaa ruumistaan huojuttaen puhuu vaivaloisesti, pitäen edelleen kirjettä kädessään.) Tässä on eräs kirje sinulle. Se tavattiin lumesta portailta. — Se oli auennut lumessa. — Kirje oli kirjoitettu sympateetti-musteella. — Lämpimässä tulivat kirjaimet näkyviin. — Luin sen. — Sitten tuli eräs vahtimestari, joka tiedusti sinua ja — — kirjettä. Hän ei tahtonut sanoa, kenen asialla oli mutta kuitenkin lopulta kuiskasi nimen. Se oli tämän kirjeen kirjoittaja. — Tässä On kirje. (Ojentaa kirjeen Jalmarille, joka on ehdottomasti kääntynyt pois hänestä. Elise on astunut askeleen eteenpäin, edelleen huojuen hiljaa, kädet suorina sivuilla ja yhteenpuristettuna.)
Jalmari luo häneen aran silmäyksen ja istuutuu sitten pöytänsä ääreen kirjettä lukemaan. Sitten nojaa hän voipuneena otsansa oikeaan käteensä. — Hiljaisuus.
ELISE
(menee Jalmarin luokse, seisahtuu hänen tuolinsa taakse pyyhkien kerran käsillään hänen hivuksiaan).
Jalmari raukka! (Vetäytyy pois.) Me olemme nyt autiossa erämaassa, karkoitettuna paratiisista.
JALMARI
(nousee ja nojautuu kirje kädessä tuolin selkänojaa vasten.)
Elise, Elise! Eikö pitkällinen katumus ja uusi elämä voisi sitä jälleen meille avata?