Mutta mistäpä sen oikeastaan tietää! Ehkä kaikki käy toivon mukaan tai kentiesi aivan toisin. Paljoko se on kello? Kas, jo seitsemän. Minun täytyy jättää sinut hetkiseksi yksin.
ELISE.
Ethän viipyne kauan poissa? Olen varma että äiti ehtii jo tänä iltana tänne. Anna täti oli nimittäin hämärän aikana pikimmältään luonani ja toi erään matkustajan terveiset äitiltäni. Äiti oli pari päivää sitte tullut Tampereelle ja jäänyt sinne vähän lepäilemään, kun matka Porista oli ollut rasittava.
JALMARI.
Vai niin, sitte voi hän olla täällä millä hetkellä hyvänsä. Mummo on vielä ripeä liikkeissään. — Mutta asiasta toiseen! Pieni talousrahastosi tarvitsee tietenkin näinä aikoina vahvistusta (ottaa lompakostaan muutamia setelirahoja, jotka antaa vaimolleen.) Tässä on pikku vaimoseni.
ELISE.
Näin paljon rahaa! Jalmari, kuinka se on mahdollista! Tässä on ihan liiaksi.
JALMARI.
Tavallista enemmän, sitä kai tarkoittaa minun säästävä emäntä kultani. Näetkö — minulle on nyt juuri maksettu muuan vanha saamiseni ylioppilasajoilta — rahat, joiden luulin ikipäiviksi menneen Kankkulan kaivoon. Ei sinun nyt tarvitse kitsastella. Saakoon anoppi nähdä, etten minä sentään aivan nälällä ruoki hänen rakasta lastaan.