Kylä on täynnä
Tyttöjä, neitoja vaan.
Yks niistä onkin
Kuin kaunihin ruusu.
Ja tällä kertaa lauloi hän laulunsa loppuun asti.
Kun hän nyt alkoi laulun uudestaan, ajoivat he juuri riihen ohitse, jossa Lauri oli. Ovi oli longallaan, ja Laurin tarkka korva oli tuon kirkkaan aamun hiljaisuudessa kuullut hyvän osan korkealla äänellä lausuttua puhetta.
Vaivuttuansa tavallista syvempiin ajatuksiin, sanoi hän itsekseen:
"Kylläpä hän kutsuisi tuon tytön Uotilaan, jos talo olisi hänen omansa."
Lauri katseli oven ra'osta kuinka Harttu ja Liisa aika vauhtia ajoivat eteenpäin, Hartun yhä lauluansa laulellessa, ja kuinka hän avatulla veräjällä, joka vei pellolle, seisahdutti hevosen. Siinä nousi Liisa re'estä ja jatkoi matkaansa myllykylään päin, mutta Harttu ajoi kuormansa lumen peittämälle pellolle.
Kun ei Liisaa enää näkynyt, läksi Lauri riihestä ja alkoi astua vastakkaista suuntaa kirkonkylään päin, joka oli jotenkin kaukana. Hän meni sinne neuvottelemaan erään talollisen kanssa muutamista yhteisistä ja sekavista asioista. Siellä viipyi hän hämärään asti ja palasi sen tähden vasta myöhemmin illalla Uotilaan.
III.
Emännän sairaus
Kotimatkalla kirkosta oli Hartun ja Liisan aamuinen puhe johtunut isännälle mieleen, ja paljon ajatteli hän, kuinka onnellisia nuoret kuitenkin ovat, vaikka ei heillä olekaan mitään maallista omaisuutta. Sitten tuli hän myös ajatelleeksi, kuinka tyhjältä ja kolkolta hänen oma iso talonsa usein kyllä tuntui hänestä. Vielä autiommalta ja halvemmaltahan se oli tuntuva hänen vanhoilla päivillään, kun ei enää ollut hänellä voimia tehdä työtä.