Kohteliaasti ja suurta elämänkokemusta osoittaen näytti nuori mies tänä iltana olevansa oikea diplomaatin alku ja iloisin iloisten joukossa.
Sitten laulettiin tervehdyslaulu talon isännälle, juotiin maljoja ja hurrattiin ja lopuksi ehdotti everstiluutnantska hymyillen, että hänen miehensä parhaan ystävän poika joisi veljenmaljan sen nuoren, vallattoman ylioppilaan kanssa, joka häntä äidikseen kutsui. Sen maljan Edit joi niin reippaasti kuin hän ei koskaan olisi saanutkaan ankaraa englantilaista kasvatusta, jonka johdosta neiti Julia ei voinut olla hiukan ilkeästi kuiskaamatta rouva von Zweifussin korvaan kultaista elämänohjettaan: »Vorsicht ist besser als Nachsicht.»
Sitten saivat nuoret ylioppilaat väistyä omiin huoneisiinsa, joissa neiti Planchette heidät otti riemunkyynelin vastaan sekä huudahtaen:
— Neiti-parat, kuinka se mahtoi olla tuskallista!
— Eikö mitä, vastasi Agnes jo täydellisesti tyyntyneenä. — Veli
Bernhardhan käyttäytyi niin hiton hienosti.
— Niin kyllä, myönsi Bertta. — Tytöt, emmekö sido hänelle kukkavihkoa huomiseksi, kun hän lähtee, ja kiinnitä siihen tervehdystä neljältä vallattomalta maalais-tölleröltä Pariisiin.
— Niin, niin, sen teemme, huusivat toiset.
— Mutta on toki hyvä, virkkoi Edit muistellen tuota veljenmaljaa, — että hän matkustaa jo huomenaamuna ja jää ulkomaille kahdeksi vuodeksi. Kun hän palaa, olemme jo suuria neitosia.
— Tytöt, huusi Agnes, sitä ennen olemme jo kaikki naimisissa! Kuka uskaltaa peukalonsa siitä?
— Planchette! Planchette! Planchette! huusivat kaikki rajulla riemulla — peukalonne sen asian puolesta!