Ne poistuvat, nuo ihmiset, jotka me olemme herättäneet vuosisatoja kestäneestä unesta, ne poistuvat toinen toisensa jälkeen, toiselta kirjan lehdeltä, työstä ja tuloilta, toiselle sivulle, johon pieni menoerä heidän ikuisesta lepomajastaan on merkittynä. Debetin ja Kreditin päälle on risti vedetty, elämän historia on lopussa, vanhat nimet eivät enää astu vastaamme, uudet syntyvät ja häviävät, aina sitä myöten kuin tutkistelemme niitä rivejä, joita vuosisatojen kuluessa on piirretty kirjan lehdille.
Vakavuuden rinnalla voivat vanhat kirkonkirjat, niinkuin jokapäiväinen elämäkin, osoittaa pieniä tuttavanomaisia piirteitä, hauskoja omituisuuksia, kuvaavia yhteiskunnalle ja yksityiselle. Mutta lähemmin tarkastaessa eroovat ne naivisuudessa ja koomillisessa vakavuudessa tuskin muun kuin ajanvärityksen puolesta meidän ja kenties kaiken tulevaisuuden jokapäiväisestä elämästä puutteellisessa maailmassamme.
Muutamia sellaisia jokapäiväisiä pikkukuvia käyn tässä piirtämään kirkonkirjojen mukaan, joita eräällä satunnaisella loma-ajalla kävin läpi Raumalla, johon pieneen kaupunkiin nyt muutamme tarkastamaan muutamia kultuurikuvia Kaarlo X Kustavin ajoilta III:n Kustavin ajoille asti.
* * * * *
Koska näitten muistiinpanojen lähtökohtana on Rauman kirkonarkisto, on meidän ensin katseltava hieman ympärillemme vanhan luostarikaupungin kirkossa, joka on runsaasti koristettu pyhimyskaapeilla ja tauluilla, seinä- ja kattomaalauksilla, ja luotava silmäys seurakuntaan, joka asianomaisesti jaettuna täyttää penkkijonon viimeiseen paikkaan saakka.
On kuningas Fredrikin aika. Uusi penkkijako on jälleen tapahtunut. Sen ovat omavaltaisesti toimittaneet kirkkoherra ja pormestari sillä seurauksella, että moni seurakuntalainen tuntee vääryyttä kärsineensä.
Siellä ne nyt istuvat arvonsa mukaisesti. Miesten puolella ensi penkissä tuima, kiivasluontoinen kapteeni Jerlström Lahden kartanosta riitaveljensä, pormestari Sidbergin rinnalla. Muut paikat tässä kunniapenkissä ovat varatut ylhäisille matkustavaisille tai niinkuin niitä kutsuttiin »kunniallisemmille» säätyläisille. Toisessa penkissä istuvat kersantti Brummer, postimestari Sonck, kasööri Almlöf ja kolme arvokasta kauppiasta. Seuraavassa penkissä on viisi kauppiasta ja auskultantti Strandsten. Näitten takana istuu kuusi kauppiasta ja sitten yhtä monta porvaria.
Toisella puolella pikku käytävää istuu ensi penkissä neljä muhkeata raatimiestä, tullari ja kauppias A. Sonck, yksi kaupungin arvohenkilöitä. Niiden takana viskaali Renner, nimismies Bernsten ja viisi kauppiasta, joiden joukossa Carl Bartram, jonka siveä vaimo maaliskuun 6 p:nä 1736 oli antanut aihetta suureen suruun ja moninaiseen kiusaan. Hän oli näet silloin kaikessa hyväntahtoisuudessa ja jumalanpelvossa lahjoittanut kirkolle messupaidan mustasta sametista, jonka hän oli ommellut kokoon vanhasta hameesta, jota — kuten tuo ärtyisä varapastori Josef Ståhlberg saattoi todistaa — olivat käyttäneet hän itse ja »hänen esi-isänsä», jonka vuoksi pastori itse piispalle valitti tästä »vastenmielisestä lahjasta», mitä suurimmaksi häväistykseksi hyvälle lahjan antajalle.
Suuren käytävän varrella olivat 10 ensi penkkiä luovutetut porvareille ja neljälle käsityöläiselle, 11:es ja 12:es kaupungin viskaalille ja palovartijoille, joitten takana oli arestanttien paikat. Eteläiselle seinälle oli asetettu lyhyitä penkkejä, joissa kussakin oli tilaa kahdelle porvarille, mutta 13:nnessa ja viimeisessä istui piiskuri Erik Naula yksinään kuin syyhyinen lammas. Ennen oli tyhjä penkki eroittanut hänet kaikesta kunniallisesta väestä.
Ja nyt tulemme naisten puolelle, jossa näemme kapteeni Jerlströmin rouvan ja tyttäret sekä pormestarittaren rehennellen istuvan ensi penkissä lyhyellä puolella, jossa penkissä myöskin ylhäiset naisvieraat saisivat paikkansa. Lähinnä takana istuvat muiden joukossa raatimiesten ja tullinhoitajan vaimot, jota vastoin kornetti Valsteniuksen leski sekä postimestarin, kasöörin ja kersantin vaimot saavat tyytyä kolmansiin penkkiriveihin.