— Sinä olet tehnyt väärän valan, — sanoi toinen.
— Enpäs, mutta sinä olet varas, — sanoi toinen.
Ja sen kuulivat muutkin ja panivat mieleensä.
Kului sitten monta vuotta. Toinen Elsbetin tyttäristä joutui naimisiin erään kunnon miehen kanssa, joka otti hänet hänen ahkeruutensa tähden, tietäessään myös, että hyvästä tyttärestä tulee hyvä vaimokin. Nyt eleli Elsbet kahden kesken toisen tyttärensä kanssa.
Istuu hän tuossa sitten kerran tyttärensä kanssa ompelupuitteitten ääressä, muistellen muinaisia aikoja talossa ja muistellen Friedliänsä taivaassa, mietiskellen, mitenkä se kohtalo oli ollut niin monivaiheinen, ja mitenkä Jumala sittenkin oli häntä auttanut. Samassa kulkee akkunain ohitse muuan oikeudenpalvelija.
— Eihän tuo vaan tänne mahtane tulla! — huokasi Elsbet.
Mutta mies tuli kuin tulikin sisään, mukanaan iso kirjelmä Oikeudesta.
Elsbet parka itkemään ja valittamaan.
— Antakaa toki, — vaikeroi hän, — antakaa toki köyhän leskiparan olla rauhassa! Enhän minä vaadi mitään enkä ole tietääkseni tehnyt mitään pahaa.
— Olkaa rauhassa, emäntä hyvä, — sanoi sanansaattaja. — Ei ole tässä pelon syytä likimaissakaan. Herra Jumala tarkoittaa juuri teidän parastanne. Kyll' oli puuhaa, ennenkuin löysin teidät. Mutta mepä olemme yhä muistelleet teitä, sillä minä tunsin mies vainajanne, ja olen minä teiltä yhdenkin kerran saanut virvoitusta, ollessanne tuolla isossa talossa. Mutta ettepäs tiedäkään, mitä kaikkea on tapahtunut. Kaikki se Herra Jumala päivänvaloon tuo, tuo vaikka meren pohjasta. Ettekös ole kuullut, että sinne tuli semmoinen mestari, joka nosti järvestä ylös sen höyrylaivan, jolla te matkustitte? Ihan se ihmeeltä näyttää, mutta niin se kumminkin on, sillä ei Jumala vieläkään ole lakannut ihmeitä tekemästä. Joka vaan uskoo, se on näkevä Hänen kunniansa. Kovalle otti, ennenkuin tuo raskas kapine saatiin veden päällä kellumaan, senhän arvaatte, mutta ylös se vaan nousi ja vedettiin maalle kuin kala. Likomärkänä tietysti oli kaikki, ja paljo oli mennyt ihan pilallekin. Arkut ja mytyt ja penkit ja tuolit — kaikki ne oli mullin mallin. Oikeusherrat olivat saapuvilla silloin, kun laiva maalle vedettiin, ja kaikki he panivat paperille, mitä suinkin löytyi. Ja sielläpäs se oli teidän nahkalaukkunnekin. Siihen ei päässyt veden pisaraakaan, sillä se oli pujahtanut kahden arkun väliin, ja ne olivat pitäneet sitä kovassa puristuksessa. Onneksi oli teidän laukkunne vahakankaasta, ja paperikin vielä oli ollut vahakankaasen käärittynä, niin ettei vesi päässyt sitä ensinkään turmelemaan. Laukku avattiin, ja siinä oli teidän nimenne, ja paperissa oli kirjoitus ihan ehjänä tallella. Nyt teidän pitää vielä kerran tulla käräjiin, sillä juttu otetaan uudestaan esille.