"Ja kas Joulunakos minä sitte vasta oikein pelkäsin. Pelättelin itseäni yhtä paljon kuin Järvenpään solalla."
"No mitenkä niin?" utelin minä.
"No hullupaha ku tulin jutelleeksi muijalle. Jos herra olisi kirjoittanut kuulutuksen Suomettariin ja jos joku pahansuopa…"
"Tosiaankin."
"En tahtonut osata nukkuakaan. Kuin vähänkin kolisi, niin luulin poliisien ja patrullien tulevan kimppuuni. Mutta eipä noita ole kuulunut eikä näkynyt. Taisi herran käsi parata pian, vaikka kyllä hevosen purema paha on."
"Parani toki", vakuutin minä.
"Vaan minä olisin tullut ijankaikkiseen leipävelkaan. Kiukutti herraa varmaankin ja kiukuissaan meni poliisin luo, vaan kuin ehti oikein ajatella päänsä ympäri, niin ei kirjoittanutkaan…"
Ruuna niuhasi minulle ja nosteli huuliaan kuin seurasin Eeroa rappusille. Hiljalleen hän lähti ajamaan ruunallaan ja koterireellään kirkonkylään rukiita lainaamaan. Hiljalleen luulin kuulleeni hänen laulavan:
"Hän kylmää, nälkää…
Mun isän armahin."
Lieneekö Eero sitte todellakin laulanut, vai lienevätkö korvani valehdelleet.