Lukemisesta ei tullut sinä päivänä mitään.
"Avaapas tuo ja katso mitä se tytönihminen on sinne mättänyt", lausui
Kaarlo nostaessaan Liinan täyttämän pienen matkalaukun pöydälle
Ciceron päälle ja ojentaissaan Ilmarille avaimen.
Ilmari ryhtyi purkamaan täpö täyteen sullottua kapsäkkiä, veti sieltä vetämistään esiin omenia, leivoksia, pannukakkuja ynnä monenmoisia muita herkkuja.
"Niin sinä teet työtäsi kuin konstintekijä markkinateaatterissa", nauroi Kaarlo.
"Ei tässä auta muu kuin herkutteleminen", pakinoi Ilmari nostaessaan viimeksi suuren kalakukon pöydälle.
"Varta vasten olen minäkin paastonnut", lausui Kaarlo ja leikkasi viipaleen kukosta. "Tämä on oivallista."
"Parahinta laatuansa."
"Ja Liinan leipoma."
"Ja Liinan leipoma", toisti Ilmari ja leikkasi itselleen suuremman kannikkeen kuin ensi kerralla.
Paljaita ilahuttavia uutisia toi Kaarlo kotooltaan. Isänsä oli ruvennut osakkaaksi tehtaasen ja kohonnut siis isännöitsijästä patruunaksi, palvelijasta isännäksi. Jos onni on myötäinen, niin ei hänen tarvitse ensinkään lukea leipää varten, vaan suoritettuaan tuomarin tutkinnot, voi hän viettää häänsä ja asettua isänsä sijalle ja ruveta monipuoliseksi mieheksi, nimittäin kauppiaaksi, talonomistajaksi ja tehtaanisännäksi. Liinan isä, iäkäs kruununvouti saa luultavasti kohdakkoin virkaeron ja eläkkeen.