Ilmari heräsi ja joi lasillisen kylmää vettä.
Voi sinuas … Helsinki!
Hämeenlinnasta kirjoitti hän Kaarlolle ja puhui kirjeensä alussa ja lopussa kolmestasadasta markasta ynnä erotodistuksestaan. Ne olivat kiusallisen läheisessä yhteydessä toisiinsa, erotodistus ja velkakirja. Kaarlo kirjoitti isälleen ystävänsä erotodistuksesta ja sai rahat. Vuorokautta ennemmin rahoja ehti Ilmari Helsinkiin. Kaarlolla oli rehelliset aikeet ja hän tuli rahoineen postikonttorista suoraan Ilmarin luo, kuten tämä oli käskenytkin. Vaan Ilmari ei ollutkaan kotoolla ja Kaarlo läksi yksin hoitamaan asioita ja tapaamaan osakuntansa rahastonhoitajata. Alituisessa rahapulassa oleva maisteri Halmela sattui hänen tielleen, ennenkuin hän ehti matkansa perille ja esitteli, että pistäytyisivät kappeliin harkitsemaan ja miettimään Kaarlon asiata tarkemmin. Ennen eroamista jaettiin rahat kahteen yhtä suureen osaan ja Halmela lupasi kirjoittaa nimensä Ilmarin nimen sijaan.
Höyrylaiva seisoi valmiina lähtemään Rääveliin ja Kaarlo sai vastustamattoman halun matkustaa kerran tervehtimään heimokansaa Suomenlahden toiselle puolelle. Viisitoista penniä oli huvimatkailijalla rahaa kukkarossa astuessaan laivasta Helsinkiin ja ne hän antoi ensimmäiselle rahattomalle vastaantulijalle, jolta sai tulta paperossiinsa.
Halmelalta säästyi nimensä kirjoittamisen vaiva, syystä ett'ei häntä hyväksytty takaajaksi monihaaraisen vigileerauksensa tähden.
Ilmarilla itsellään oli velkaa kirjoitettuna kokoarkkeihin ja kapeisin liuskoihin.
Kotiin tulevaksi odotettiin häntä joka päivä, joka hetki.
Ilmari sytytti paperossinsa ja käänsihe kyljelleen.
"Voi sinuas … Helsinki! Kymmenen kertaa voi!"
Senpäiväinen U. Suometar oli tuolilla vesikarahviinin vieressä. Totuttuun tapaansa virui Ilmari vuoteellaan niin kauan, kuin lehti oli luettu. Tällä kertaa oli hän tyytymätöin siihenkin. Pääkirjoitusta ei hän uskaltanut alkaakaan, se kuin oli ylen pitkä, ikävä ja kuiva. Nimikin "Savon maanvaiva eli Kuopion läänin loiset" haukotutti häntä. Ulkomaan osasto oli kahta veikeämpi, sisältäen Yhdysvaltain kalastusriitoja, Abessinialaisten sotaretkiä ynnä muita jonninjoutavia ja väsyttäviä artikkeleja. Uutisosastossa upeilivat ja kilpailivat keskenään pituudessa Ukkosenilman kertomus ja Muinaismuisto-yhdistyksen vuosikokous. Ja jotta ei loppu eroaisi mitenkään mainehikkaasta alusta, niin päättyi tekstiosasto sylenpituisella kirjoituksella "nauriin viljelyksestä". Ei edes hävytöntä kaikenlaista löytynyt, ei Matin kirjettä, ei minkään pituista. Ilmoituksissa oli naimakuulutus ja nimenmuutos. Viimemainittu oli jotain. Erään tunnetuimman kynttilätehtaan asiamies Hämärä oli ottanut kuukausi sitten itselleen uuden nimen Koi, vaan kyllästyi siihen ja kuulutti nyt olevansa taas Hämärä. Arvokasta lukemista olisi lehden sisällys kyllä Vaaksajärven pappilassa myönsi Ilmari itsekseen, ja tarkkaavaisuutta ansaitsisivat yhtä hyvin Kuopion läänin loiset kuin nauriin viljelyskin, mutta Helsingissä, jossa jokaisella on vaan raha ja nautinto kiikarissaan tänään, huomenna ja aina, Helsingissä kaipaavat hermot vallan toista.