Yleissilmäyksen hän sitte vielä teki lopusta alkuun ja sitä tehdessä sattuivat silmät pysähtymään puolenkorttelin pituiseen sähkösanomaan valtiollisissa uutisissa. Siinä lähetettiin tieto ympäri maailmaa, että Boulanger on nauranut Parisissa.

"Eläköön Boulanger! Alas Grevy!" lausui Ilmari, sytytti sammuneen paperossinsa ja laski sanomalehden tuolille, katsottuaan vielä kurssin, joka oli laskeunut kaksi penniä ruplalta.

"Jos nyt U. Suometar tahtoisi olla ajanmukainen ja merkillinen sanomalehti tai jos Kaarlo olisi sen toimittajana", puheli Ilmari itsekseen ja kääntyi seljälleen, niin alkaisi otsakirjoitus näin:

"Hyvät Helsinkiläiset, liberaalit ja viikingit, vanhat ja uudet johtajat, nyt meille kaikille koittaa onnen ja riemun aika. Boulanger, näette, on nauranut ja hän on nauranut mielihyvissään. Mistä on Boulanger mielihyvissään? kysytte te. Meistä, rakkaat ystävät, on hän mielissään, sillä me Helsinkiläiset olemme Europan viisain kansa, niinkuin kohta näette kirjoituksestamme. Boulanger nauraa ja kurssi alenee. Tänään ei rupla maksa kahtakaan markkaa, tulevassa kuussa se ei maksa mitään. Silloin, ystäväiseni, kapusäkit selkään ja pankkeihin. Sillä sinä päivänä, jolloin ei rupla maksa mitään, sinä päivänä nousee Boulanger Ranskan ensimmäiseksi konsuliksi, diktaattoriksi, keisariksi ja alottaa kostosodan Saksaa vastaan. Ymmärrättekö nyt, hyvät ystävät, mitä Wenäjä silloin tekee? Kyllä, vastaatte te niinkuin pyssystä. Wenäjä marssii Konstantinopoliin, rupla maksaa taas neljättä markkaa ja me Helsinkiläiset olemme rikkaita miehiä … ja Boulanger nauraa…"

Naurettuaan sukkeluudelleen jatkoi hän:

"Uutisiin sitte vavistuttavia kertomuksia Intian kuristajista, Irlannin kuutamomiehistä, spiritisteistä, oman maan kummitusjuttuja … niin ja lopuksi joku Guy de Maupassantin mieltä ylentävä kertomus uskottomasta perheenemännästä; sitte se olisi Helsinkiläisten hermoille terveellistä."

Puheensa lopetettuaan nousi Ilmari ylös ja valmisti itsensä lähtemään rahanhakuun.

"Tekisi melkein mieleni uskomaan", virkahti hän kuvastimeen katsoissaan, "että nautinto- ja rahatauti seisoo kuvattuna minunkin kasvoissani."

Korkea otsa, kirkkaat silmät ja tahdokkaat kasvot torjuivat syytöksen kerrassaan kauas.

"Ei sentään, ei koskaan", päätteli hän hymyillen. "Vaaksajärven väkeä minä sittenkin olen. Ja nyt yksi ainoa ponnistus ja sitte: hyvästi Helsinki! Ja hyvästi ijäksi!"