"Voitin niin."
"Paljokin?"
"Viisisataa."
"Viisisataa, voi…" Kaarlo etsi jotakin sopivaa ihmettelysanaa varastostansa ja mittasi pariin kertaan kamarin lattian, seisattui sitte Ilmarin eteen ja lausui paremman puutteessa: "Voi sudenkajakka itseäsi!"
Pitemmälle, ei Ilmari häntä kiusannut, vaan kertoi tapauksen juuriaan myöten. Moisella verrattomalla kohtauksella olisi Kaarlo elänyt isot ajat ja ajanut sillä huolet Viron vesille, vaan nyt johti keskustelu yhä varjokkaampiin lehtiin.
"Ja silloin menit sinä tätisi kanssa lääkäri Fürstenbergin rappuja ylös", lausui Ilmari, jouduttuaan kertomuksensa ydinkohtaan. "Mitä asiaa teillä sinne oli?"
"Se on hirveätä, se on kamalata…"
"Jätä laulut ja anna tulla."
"Minussa on … viinahulluuden oireita."
Ähkäen ja puhkaen sai Kaarlo lausuneeksi karvaan totuuden.