"Sekin … niinkö?"
"Niin."
"Ja samassa paikassako molemmat?"
"Niin."
"Kuinkas sinä Liinan sormusta…? Voi sinuas… Helsinki! Tuhat kertaa voi!"
Kaarlo häpesi huonouttansa.
"Minä en ansaitse osanottavaisuuttasi," lausui hän surullisesti.
Ilmari rupesi laskemaan rahojansa. Monta ovea oli hän aikonut avata ennen lähtöänsä. Saimalle olisi hän ostanut Vegashaalin ja Langletin: "Perheen emännille", isälleen uuden nuuskarasian, äidilleen Funcken uusimman teoksen, Ainalle Suomi-vihot, sekä "talonpojalle" ja itselleen uusimpaa suomalaista kaunokirjallisuutta, mutta nyt, Kaarlon kultakello, jonka isältään sai rippikoulu-lahjaksi, ja Liinan sormus, ne olivat lunastettavat kaiken mokomin.
"Ylös, pesemään kasvosi", komensi hän Kaarloa, luettuaan rahansa, "niin menemme lunastamaan ne heti."
"Yksi asia ennen: Sano, Ilmari olisinko minä yhtään parempi, jos minulla olisi ollut äiti ja sisar, tahi vain toinenkin."