"Olisit, ihan varmaan olisit", vastasi Ilmari empimättä ja sydämmellisesti.
Pian olivat ystävykset panttilainaajan juutalaisen vaatepuodissa.
"Ei tämä ole se sormus, jonka panttasin", lausui Kaarlo katsellessaan kulunutta ja ala-arvoista sormusta, jonka juutalainen hänelle antoi. Kaarlon sormus oli paksumpi ja parempaa kultaa.
"Ooja", vastasi hävytön juutalainen, "sama on. Katso nimitemppeli ja kaikki on sama. Ette muista, olitte niin…"
Sormukseen oli todellakin piirretty Liinan nimen alkukirjaimet petoksen onnistumisen vuoksi.
Ilmari ei tärttänyt enempää, vaan purki Helsinkiläisvihansa
Israelilaiseen.
"Uskallatko sinä senkin ryökäle väittää, että tuo on sama sormus, kuin olet ottanut tältä herralta pantiksi", ärjäsi hän ja ravisti juutalaista kauluksesta.
"Sama on, sama on. Mitäs hätäilette?"
Ilmari hyppäsi kadulle hakemaan poliisia.
Juutalainen otti sormuksen Kaarlolta, katseli ja pyöritteli sitä sormissaan ja antoi sen sitte takaisin virkkaen: