Vaimot lähtivät Eliinan kotiin.
"Ehk'ei ole kovinkaan pahasti sattunut", lohdutteli Eliinan äiti yhä; "sillä tuon puhetta en usko ennenkuin minun täytyy. Silponen ei osaa puhua totta muuta kuin siteeksi."
Matti pani maata kätkössänsä rukiin sisässä ja päätti maata siellä viikon, kaksi, kuolemaansa asti. Ruista leikatessaan saavat sitte löytää hänet kuolleena. Äiti ja Eliina itkevät häntä. Mutta kirstu teetetään, siihen pannaan valkoista vaatetta ja hän nostetaan vaatteille. Sitte lukkari veisaa virttä, kirkonkellot pouttelevat ja Eliina ja äiti kävelevät kirstun jäljessä haudalle.
Tahi, jos ei hän tee niin, jos ei hän makaa täällä viikkoa, kahta, kuolemaansa asti, niin lähtee hän yön tultua kauas kaupunkiin ja menee laivapojaksi suureen laivaan, joka pian lähtee ulkomaille. Siellä ei kukaan tiedä, että hän heitti Aamokselta silmän puhki. Kymmenen vuoden kuluttua palajaa hän pitkänä merimiehenä kotiinsa ja tuo tullessansa säkillisen kultaa ja kalliita kiviä äidilleen ja Eliinalle. Aamoksen silmä paranee sill'aikaa ja hänelle tuo hän leivisköittäin Kokkolan tupakkia. Jommankumman hän tekee, joko makaa ruispellossa viikon, kaksi, kuolemaansa asti tai lähtee pimeän tultua kauas kaupunkiin.
"Matti hoi!" huusi joku hiljaa.
Matti tunsi Eliinan äänen ja kavahti ylös. Hiipi sitte hiljaa ääntä kohden ja tirkisteli portaille. Siellä seisoi Eliina, katsellen rauhattomasti ympärilleen.
"Tule tänne!" lausui tyttö yhtä hiljaa kuin äskenkin.
Matin ensimmäinen päätös meni rikki. Kolmatta kertaa ei Eliina ehtinyt huutaa kuin jo Matti seisoi vieressä portailla.
Eliinan silmät olivat itkuiset ja muoto murheellinen.
"Mitä sinä itket ja suret?" kysyi Matti häneltä. "Ethän vielä tiedä, että minä pimeän tultua lähden pois laivapojaksi."