Tapani häpesi, kuin sinutteli rouvaa. Hän kompastellen torui:
"Poika sinä, johan sinä…"
"Kuka sinun tätisi on?"
"Helka. Äidillä on jo sormus ja tädillä on kello."
Mutta Josu ei ollutkaan keinoja vailla.
"Mennään kuvia katsomaan Topi", sanoi hän vilkkaasti, "siellä on hevonenkin, pieni liinaharja."
Hevonen voitti; kello ja sormus menettivät arvonsa. Topi kurotti käsiään Josulle.
"Menkää nyt", myönsi Tapani, "mutta tulkaa sitte tänne jälleen."
Harvat, valitut henkilöt olivat ne, joiden kanssa kauppias Aleksei suvaitsi puhua sanan, kaksi. Huomattavassa määrässä tyytymättömän näköisenä istui hän kamarissa albumia selaillen, omia sikarejaan polttaen. Työmiehiä ja talonpoikia, karkeita ja ruskeita kasvoja näki joka puolella, minne vaan silmänsä kääntikin.
"Joka kestäisi tätä tunnin, kaksi."