"Älä sano niin, älä hulluja… Olisimme olleet kauemminkin, mutta asiat vaativat…" Aleksei tarjosi käsivartensa rouvalle ja läksi.
Simon äidin oli pakosta jääminen Helan kanssa kaupunkiin pariksi päiväksi vielä häiden jälkeenkin, sillä salaliitto tehtiin ja Tapani lähti salaa maata myöten. Lähdöstä ei virkettu eukolle sanaakaan, oltiin vaan menevinään kaupungilla käymään. Kun hän huomasi sitte petoksen, niin siitäkös hänelle hätä käteen. Matkustaa vanhalla ijällään junassa, joka käy veden ja valkian voimalla! Onkos kuultukaan? Huimasi päätä jo. Paljas ajatuskin, entä sitte itse matka. Juna pihisee, puhisee ja lentää; se louskuttaa ja lentää. Mikä sen hillitsee, kuka sen hallitsee? Mikä siitä eteen tulee, mikä lopuksi lankee? Mikäs muu kuin tuomiopäivä!
Nuorten kesken oli ilo ja riemu ylimmillään aamusta iltaan.
"Nyt menette valokuvaamaan itsenne", vaatii Johanna Topiasta ja Helkaa, "ja maksatte minulle velkanne."
Topias otti pojan syliinsä ja sanoi Helalle:
"Mennään, ja yksillä oven aukasemisilla."
"Niin kolmisinko?"
"Niin kai. Topi sopii istumaan polvillesi ja minä seison takanasi, kuten Simokin seisoo tuossa kortissa Johannan takana."
"En minä anna sinun seisoa takanani, seiso yksin."
"Akkonesi", oli Simo valmis ivaamaan.