Johanna ei vastannut, nosti vaan muhvia kasvojen eteen ja pakeni
Topiasta.
"Hän oli itkenyt", virkkoi Josu, "eikä hän nähnytkään keitä me olimme."
"Itkenyt hän niin oli eikä hän juuri eteensä nähnyt. Minä luulen että
Maiju on mennyt edellä kirkkoon ja odottaa siellä meitä."
XI.
Tuli kylmä talvi; pitkiä pakkasia ja pitkiä pyryjä oli yhtenään. Topias ei ollut vetänyt vääriä viivoja piirustuksiinsa eikä ollut laskenut väärin laskujansa. Ensimmäisestä urakasta ei hän päässyt kymmenenkään markan isännäksi, mutta jo syksytalvella huusi hän suuremman huudon, josta voitti sievän summan, lähimaihin kolmeensataan markkaan.
Josu vaurastui ja kehittyi nopeasti. Älykkäissä kasvoissaan ei näkynyt jälkeäkään entisestä katupojasta. Sielunsa oli terve, mielensä hilpeä ja vilkas, järkensä terävä. Hän oli isäntänsä oikea silmä, oikea käsi.
Oli aamupäivä, ulkoolla pakasti ja pyrytti. Lumisena ja kuuraisena tuli
Topias kaupungista, mutta ei malttanut riisuakaan ennenkuin jo virkkoi
Josulle:
"Vaikka ajattelisit pääsi yhdeksään kertaan ympäri, niin et sittekään arvaisi mitä äsken tein."
"Ettehän vaan ostaneet pitkää ja korkeata…"
"En toki. Minä otin hankkiakseni satatuhatta luudanvartta."