"Vai satatuhatta. No eipä vähät mitään. Kuka niitä tarvitsee?"
"Ne viedään ulkomaille, sorvataan vaan ensin täällä sorvaustehtaassa.
Tehtaan herrojen kanssa minä kontrahdin tein."
"Tehtaasen on, tiedän mä, Alekseillakin osansa. Mutta nyt minun täytyy lähteä."
Josun oppitunti kirjanpidossa alkoi ja hänen oli joutuminen opettajansa luo. Vääntäen Vappuvainajan laulun sanat, hyräili hän mennessään:
"Ja se rikkaus, ja se rikkaus!"
Josun mentyä otti Topias Helan valokuvan käteensä, katseli sitä ja lauloi laulun vääntämättömänä.
Sitte katseli hän kontrahtia, johon oli nimensä kirjoittanut. Arvelutti ylen rohkea kauppa ehtoineen, määräyksineen, vaikka oli rahasta tiukka aika kaupungissa ja maalla. Jos siitä kastumaan rupee, niin kastuu kaulaa myöten, jos takavoitoksi kääntyy, niin ei siitä selvitä sadalla markalla, eipä vielä kahdellakaan. Penni on pieni raha, mutta jos penninkin voittaisi joka varrelta, niin kyllä kastuisi kaupasta ja kastuisikin roimasti. Puolet eli viisikymmentä tuhatta semmoista tuumanpaksuista kalikkaa löytyy surutta kodin ja Yli-Tuomon niitynmäkilöistäkin…
Kruununsihteeri tulikin samassa puotiin. Hän oli surullinen ja kuin puhui niin hampaat kalisivat ja ääni kähisi.
"Te saatte tuolla lailla kuoleman yskän. Kasvonne ovat siniset."
"Minä yskälle sen seitsemän, mutta…" ääni muuttui surkeaksi ja lause keskeytyi.