Saatuaan rahan lähti mies hypäkkäjalkaa eteenpäin. Topias nousi rattaille ja teki rientoa hänkin, ehtiäkseen kotiin päiväiseen aikaan. Hän ei ollut pelkuri eikä hevosensakaan ollut vauhko, mutta kuuttomana aikana ovat metsävälit ikäviä kulkea yksinäisen matkamiehen. Jos mikä risahtaa, nostaa hevonen korvansa pystyyn ja rohkeinkin mies kavahtaa.
"Mennään, kun on kerran mentävä", sanoi Topias hevoselle. "Ja mennään niin, että harja sanoo nipsis napsis, niin ehditään kotiin auringonlaskeissa."
Mutta kauaksi ei päässyt kuin pieni poika jo hänet pysäytti, huutamalla:
"Pitäkää kiinni, rattaanruuvi putosi ja pyöräkin putoo tuossa paikassa."
Topias hyppäsi alas rattailta, ruuvi oli poissa ja pyörä oli sylkkääntynyt akselin päähän, perin putoamaisilleen.
"Kas halvattua, kuinka oli vaara tulossa, kuinka oli vahinko lähellä."
Poika toi pudonneen ruuvin, Topias väänsi sen vahvoilla käsillään kiinni.
"Kyllä se nyt pitääkin", vakuutti hän itselleen, "mutta varmuuden vuoksi, täytyy se ensimmäisessä pajassa kiertää avaimella lujemmasti ja syvemmälle."
Sitte vasta katsoi hän onnettomuuden ehkäisijään. Poika oli paljasjaloin, silmänsä olivat kyyneleiset, vaatteensa rikki kuluneet.
"Mikä sinun nimesi on?"