"Pääsit kyllä. Minä vieläkin sanon sinulle, että ihmisen onni on toki paremmissa käsissä. Älä koskaan pelkää pimeyden valtaa ja sen voimaa. Niillä on lyhyet ja heikot kädet."
Sihteeri ei tullutkaan kuukauden kuluttua takaisin, kuten oli luvannut, Sekin todisti häntä vastaan, sillä puhdastuntoinen ei olisi suotta välttänyt tulla näkyville.
Kesällä, tullessaan pankista, jossa piti liikerahojaan juoksevalla tilillä, näki Topias hänet Esplanaadin satasärmäisessä lasihuoneessa. Hän oli hienosti puettu ja kauppias Aleksei oli hänen seurassaan. Yhdessä puittivat he itsensä toisesta särmästä ulos kuin Topias toisesta särmästä tuli sisään. Nainen katseli ahkerasti kuvastimeen ja korvissaan oli uudet hohtokivillä koristetut korvarenkaat. Hän niitä katseli, puhellen ja nauraen itselleen. Pyydettyään hunajata kysyi Topias:
"Taidatte olla kauppias Aleksein sukua."
"Olen", vastasi nainen naurahtaen.
"Tehän se olitte, joka lauloitte: Ja se rakkaus!"
"Varmaankin sisar."
"Orpana vaan… Ai, ai, ai se rakkaus…"
Topiasta kylläännytti kuherteleminen; hän joi hunajan hätään ja meni pois.
* * * * *