Heidän joukkoonsa kuului vielä Simo. Simon vanhemmilla oli pieni tupa A1i-Tuomon maalla. Uudesti rakennettaessa tupa tosin muutettiin kauemmaksi, mutta niinkauan kuin Simo siinä asui, niinkauan oli hän seitsemäntenä seurassa, kesällä ja talvella, poudalla ja sateella.
Molemmat talot olivat yhdensuuruisia manttaaliltaan, tiluksiltaan ja veroiltaan. Samat olivat kummankin talon kohtalot ja kokemukset. Kasvoiko toisen pelto, niin kasvoi toisenkin, milloin Yli-Tuomoon tuli katovuosi silloin tuli Ali-Tuomoonkin. Yli-Tuomon emännän haudan vieressä oli Ali-Tuomon isännän hauta, malmiset ristit olivat lähekkäin ja niiden vuosiluvussa ei ollut suurtakaan eroa.
Simo ei ollut läheskään täysikasvuinen kuin kamala onnettomuus kohtasi isää, puu kaatui hänen päällensä ja löi hänet rammaksi. Lyhyenä aikana, jonka eli vahingon jälkeen, ei hän nähnyt tervettä päivää. Kuolema kuitenkin tuli ja onnettoman tuskat lopetti.
Yli-Tuomon karjaa Simo sitte kaitsi monta vuotta. Miehistyttyään lähti hän ulos maailmaan, teki työtä ja elätti äitiänsä. Äiti ei napissut kohtalon kovuutta, pojasta kuin tuli huolten häätäjä, puutteen poistaja.
Yli-Tuomon emäntää haudattaessa nähtiin Simokin surusaatossa. Luoja oli runsaalla kädellä jaellut antimiaan hänelle. Vartalonsa oli kookas, kasvonsa tuoreet, terveet, astuntonsa reipas, mielensä valkoinen kuin joutsen. Vaikka hän söi vieraan leipää, niin ei hänellä ollut silmissä surua, ei äänessä raskasmielisyyden värähdystäkään…
Yli-Tuomon veljekset eivät milloinkaan eripuraisuudella katkeroittaneet toistensa mieltä. Tapani kaivoi ojat, kylvi pellot ja himoitsi suolaisia ruokia; Topias kutoi verkot, teki kotoaskareet ja söi mieluummin puuroa ja maitoa.
Kuin Tapani sai isältään talonkirjat, nai hän Martan emännäkseen. Häät vietettiin juhannuksena. Hääyö oli tavattoman kylmä, mutta pohjatuuli oli liikkeellä ja varjeli hallanaran viljan. Tyynemmällä olisivatkin rukiin tähkät jäätyneet ja toukojen oraat paleltuneet. Vappu ja Perttu tanssivat häissä itsensä palaviksi; tulivat sitte ulos kylmään yöhön jäähdyttelemään variaan. Kumpikaan ei tuntenut terävää pohjatuulta, joka ahkeraan hääräili heidän ympärillään. He istuivat kaivonkannelle, puhelivat iloisia asioita ja joivat kylmää vettä kaivosta. Kun palavuus pakeni ja heitä molempia hyristytti, niin menivät he jälleen häähuoneesen ja tanssivat hyristyksen pois itsestänsä. Häiden jälkeen sairastui Vappu, eikä parantunutkaan enää. Juhannuksen tullessa uudestaan nukkui hän kuolon uneen. Tulipunaiset ruusut poskillaan valkenivat viimeisessä hengenvedossa lumivalkeiksi, ijäinen kauneus astui katoovaisen kauneuden sijaan. Molemmissa taloissa itkivät ja murehtivat silloin kaikki muut ääneensä, paitsi Perttu. Hänen kyyneleitään ei kukaan nähnyt, hänen valituksiaan ei kukaan kuullut. Kätensä eivät vapisseet kun hän otti mitan ruumiista, huokauksia ei kuulunut kuin hän höyläsi laudat, teki arkun ja maalasi sen valkoiseksi. Mutta Vapun kuoleman jälkeen ei hän koskaan nauranut. Aika lievensi muiden surua, mutta Pertun mieli ei valennut eläissään; hänestä tuli synkkämielinen mies.
Seuraavana juhannuksena veivät Helka ja Topias Tapanin esikoisen ristittäväksi ja Topias pani pojalle oman nimensä. Samana päivänä täytti hän itse yksikolmatta vuotta ja samana päivänä luki Tapani hänelle perintöosuuden käteen. Antaessaan viimeisen setelin sanoi Tapani:
"Nyt on oma kädessäsi."
"Niin on… Ja tosi edessäni."