"Eikä ookkaan kiviä kädessäsi!"
Koska Topiaalla jo entuudelta oli päällyssaappaat, hopeakello ja ketunnahka-kauluksiset turkit, niin vei hän perintörahat yliaittaan, tallehtien ne punaiseksi maalatun kirstun pohjalle. Kaiken omaisuutensa ohessa oli hänellä vielä pulleat posket, kirkkaat silmät, rehellinen ja turmeltumaton sydän. Helka katseli Topiasta kernaammin kuin ketään muuta miestä; aina oli hänellä Topiaan varalle iloinen sana, kaksikin.
Yli-Tuomon ja Ali-Tuomon asukkaat eivät olleet vanhemmissakaan miespolvissa riidelleet keskenään enempää kalavesistä kuin raja-aidoista ja syönnösmaistakaan. Talojen pohjoispuolella levisi ruohoinen Korsijärvi laajoine rantoine, pillistöine, kukkaruohostoine, eteläpuolella oli peltoja monta kivenheiton matkaa. Taloilla oli yhteinen iso nuotta, ja nuottakoppi seisoi Yli-Tuomon palstalla, lähellä järven rantaa. Kopin ja talojen välillä kasvoi tiheätä lepikköä ja koivikkoa, monta tynnyrinalaa kummankin isännän maata. Raja-aidan kaaduttua ja lahottua käytettiin sitä yhteisenä vasikkahakana; se loppui jykevänlaiseen petäjikköön, jossa raja näkyi selvästi…
Kului vuosi osa toistakin, nuoren Topiaan syntymisestä, niin kuoli Yli-Tuomon vanha isäntä. Hän nukkui ikäloppuunsa, henki lähti rinnasta ilman mitään nähtävää tuskaa. Veljekset seisoivat kuolinhetkellä isän vuoteen vieressä ja Tapani sulki kuolleen oikean silmän kiinni ja Topias vasemman silmän. Silloin oli syksy ja puiden lehdet alkoivat kellastua. Kun veljekset olivat valvoneet ruumishuoneessa kolme yötä, puheli Tapani Topiaalle:
"Laita, sinä Topi, kuorma ja lähde kaupunkiin, pitoihin tarvittavia tavaroita tuomaan. Minä sill'aikaa ajelen käskemässä sukulaisiamme hautajaisiin, ja jos ehdin, niin alotan huomenna kyntämään rukiinsänkeä."
Topias laittoi kuorman, puki uudet kapulaiset vaatteet ylleen, pani hopeakellon taskuunsa, valjasti hevosen ja läksi. Ensimmäisellä virstalla ei tullut ketään häntä vastaan.
"Kuinkahan matkani luonnistuu, koska ei tule hyvää eikä huonoa onnea vastaan", ajatteli Topias itsekseen. "Sais mies tulla vastaani ja antaa hyvää onnea, sais vaimo olla tulematta huonoine onnineen."
Sitte alkoi hän vetämään hopeakelloaan teräksisellä avaimella. Avaimen suu olikin säröillä ja meni rikki vetäissä, kello jäi puolivetoon.
"No kun ei vaan tämän pahempaa onnettomuutta tapahtuisi", ajatteli Topias itsekseen. "Avain oli vanha ja huono; kaupungista saan ottaa uuden; siellä saan myös kääntää viisarit kirkonkellon viisarien mukaan."
Hän asetti kellon lakkariin ja antoi rikkinäisen avaimen jäädä renkaastaan hiusvitjoihin.