"Ole tarkka viiden pennin perään", jatkoi hän neuvojaan, pannen samalla uutta tupakkia palamaan; "sillä penni on pennin veli. Mutta älä ime kynsiäsi, kuin on kysymyksessä viisi markkaa tai viisikymmentä markkaa. Niitä ei turhanpäiten liikutella, vaan on silloin aina markka, kaksikin ansaittavissa, voitettavissa."
Eroaminen veljestä oli Tapanille raskasta; hän tuli liikutetuksi, kun vaan sitä ajattelikin.
"Älä koskaan unhota", virkkoi hän heleällä äänellä, sanoessaan hyvää yötä, "että sinulla on koti, syntymämaja, johon olet tervetullut köyhänä ja rikkaana, onnettomana ja onnellisena. Jos asiasi hajaantuvat ja menevät viistoon, jos ympärilläsi menee pilveen ja jos pahat päivät tulevat, niin muistatko nyt aina, että sinulla on koti, että sinulla on veli?"
"Muistan. Mutta muista sinäkin, että yksi silmä valvoo meidän kaikkien ylitsemme. Hyvää yötä!"
* * * * *
Tuli niin lähtöpäivä, raikas, talvinen pakkaspäivä.
Kirstu oli kannettu rappusille; Tapani valjasti hevosta tallin edessä ja Martta oli mennyt kotiinsa Helan luo. Siunattuaan kunkin huoneen, erikseen tuli Topias tupaan. Poika vielä nukkui kätkyessä, sillä oli varhainen aamu. Peite oli kulkenut käsien päältä pois. Topias peitti kädet, lausuen hiljaa:
"En saata herättää sinua. Jos en varmaan tietäisi, että hyvä enkeli alati on vieressäsi, en hetkeksikään jättäisi sinua| Nuku nyt vaan hyvästi."
Sitte tuli hän ulos ja nosti Tapanin kanssa kirstun rekeen.
"Raskas tuo onkin", sanoi Tapani, "vaikka Martta valitti, ett'ei sinne saa sopimaan mitään. No, saammehan täältä vähä vähältä kulkemaan…"