"Hän on piharenkinä venäjänuskoisella kauppiaalla Alekseilla."
"Vai venäjänuskoisella kauppiaalla Alekseilla", toisti Topias, painaen nimen lujasti muistiinsa.
"Vanhan kirkon takana."
"Hyvä juttu."
Topias läksi kulkemaan kolmatta virstaa. Hyvää ja huonoa onnea ei nyt enää ajatellut, Vaan kauppias Alekseita ja vanhaa kirkkoa muistutteli hän virstan loppuessa, toisen alkaessa.
"Kuinka hauska on tavata Simoa", ajatteli hän pitkin tietä itsekseen, "jota en ole nähnyt sitte Tapanin häiden."
"Hopsis!" lausui hän hevoselle. "Mennään nyt niin, että harja sanoo nipsis napsis, niin ehditään, niin joudutaan."
Hevosella oli hyvä halu juosta ja Topias ajoi auringonlaskun ajoissa Hämeentullista kaupunkiin. Norjistuttaakseen pitkällisestä istumisesta puutuneita jalkojaan, astui hän alas rattailta kävelemään hevosen rinnalle. Laiha herra astuskeli joutilaasti ja tarkoituksettomilla askeleilla samaan suuntaan kuin Topiaskin. Topias ohjasi hevosen enemmän syrjään ja rupesi puheisin laihan ja joutilaan herran kanssa. Noukkien heinänrikkoja vaatteistaan kysyi hän:
"Osaatteko suomea?"
"Osaanko suomea? Oh sepä vaan sanominen", vastasi herra tuttavallisesti. "Minä taidan suomet, saksat, ryssät, venäjät…"