"Sittepä varmaankin tiedätte venäläisen kauppiaan Aleksein."
Herra siristi silmiään vastaukseksi.
"Vanhan kirkon takana", auttoi Topias.
"Paikalleen tiedän", virkkoi herra ja tuli lähemmäksi; "perin pennin päälle tiedän…"
Topias katseli tarkemmin laihaa herraa, jonka rinnalla käveli vanhaa kirkkoa kohden, ensiksi silmiin: toinen oli sinisempi, toinen keltaisempi, sitte vaatteisin: housunpolvet ja kyynäspäät kiilsivät vahvemmin kuin saappaanpäälliset. Hattu oli ohrariihen tomun värinen ja useasta kohden taitoksissa. Lakattuaan katselemasta, puhui Topias isävainajastaan muutaman sanan ynnä Tapanista ja Simosta sata sanaa.
Kun joutuivat vanhan kirkon taakse, huomautti herra:
"Nyt ollaan kohdalla. Tämä kolmikerroksinen kivimuuri on venäjänuskoisen kauppiaan Aleksein."
"Ollaan niinkin," varmensi Topias, nähtyään saippuat, kynttilät ja mänttihihnat alakerroksen akkunoissa, kivirakennuksen päässä.
"Mutta voi!" ruikutti samassa herra.
"No mikäs nyt?" kysyi Topias, katsoen häntä keltaisempaan silmään.