"En, en kuolemaksenikaan."
"Minä pelkään, että kuin hän näkee sinun sielusi sisään, sydämmesi soppiin, niin kylmenee hän minulle. Hän vie sinut, eli sinä viet hänet ja minä jään paitse… Paitse summattomia rikkauksia. Jumal'avita! Järkeni oli pimitetty, silmäni sokaistu, kuin toin sinut tähän taloon, hänen lähelleen. Nyt en minä enää voi nukkuakaan…"
"Olet mieletön, olet juovuksissa…"
"Olenko minä mieletön?"
"Olet."
"Sano tuo kerran vielä, sano oikein kovaa."
Simon posket hohtivat; huulet olivat lujasti yhteenpuristetut; silmissä näkyi kiihkeä hurjuus.
"Sinä olet mieltä vailla; sinä olet hullu."
Simo remahti nauramaan.
"Hullu minä olenkin niin", virkkoi hän sitte makealla äänellä. "Mikä muu minä olisinkaan kuin hullu."