"Mutta hihhulilaiset eivät suvaitse julkisyntisiä, suuria syntisiä.
Heidän seastaan karsitaan juopot, varkaat… Mutta Kiesus auttakoon!
He ovat kaikki hihhulilaisia!"
"Ettäkö ovat asiat niin?" Topias oli kuullut ainoastaan pahoin puhuttavan ja parjauksia laadittavan heistä, kuten vääräuskolaisista ainakin.
"Jos olisit köyhä, toisen orja ja jos uskonvaihto, ulkonainenkin uskonvaihto, pelastaisi sinut köyhyydestä ja orjuudesta, etkö sittekään suullasi tunnustaisi…?"
"En, niinkauan kuin henki kulkee rinnassani, niinkauan tunnustan minä isäini uskoa, sydämmellä ja suulla, mielellä ja kielellä."
"Ja kuitenkin pelkään minä sinua."
"Mitä?"
"Kuule, tytär suosii minua ja isänsä ei ole kylmäkiskoinen minulle. Ja vaikka hän olisikin karsas minulle, vaikka hän vihaisikin minua, ei se auttaisi mitään, sillä hän epäjumaloi siksi tytärtään. Isä määräsi näiden huoneiden vuokran viideksikymmeneksi markaksi. Se on liian paljo, sanoi tytär, neljässäkymmenessä on kyllä. Olkoon sitte, myönsi isä. Eihän nuo hyvät ole. Mutta ne korjataan, lisäsi tytär; edellinen kauppias aina valitti kosteutta… Kuule orjan päiväni loppuisivat, minä en tarvitsisi tehdä juhdan tavoin työtä, sillä tytär tulisi kanssani kihloihin, hän tulisi vaimokseni, mutta yhdellä ainoalla ehdolla; minun pitäisi sitä ennen kääntymän heidän uskoonsa, hih … hu … lin uskoon."
Simon ääni oli toivoton, katse tuskainen…
"Äsken sanoit pelkääväsi minua. Mitä sillä…?"
"Niin, näetkös, minä pelkään … et sinä arvaa mitä minä jo pelkään."