"Mitä mutta? Tämän talon isäntä on rikas; luonnottoman rikas; ja hänellä on yksi ainoa tytär, joka perii kaikki isänsä summattomat rikkaudet. Mitä sitte?"
"Niin on, juuri niin on. Minä tunnen isän hyvin, tyttären paremmin. Isä on laatumies, tytär sula pyhyys, sula viattomuus, mutta…"
Simon muoto synkistyi, hän löi kädellä otsaansa ja työnsi kauniit hiuskähäränsä pörröön.
"Eihän puheestasi tule totta eikä vettä; aina tulee mutta."
"Jumapeukko! kiivastui Simo. Hän on hih … hih … hihhulilainen!" Sanat tulivat repäisemällä. "Isät, äidit, tyttäret kaikki he ovat hihhulilaisia, yhtä kovia uskossaan, kuin maalain tuomio päätöksissään."
"Semmoisiako, jotka jakelevat synninpäästöjä toisilleen ja kirkonmenoissa pääasiallisesti suutelevat." Topias oli hänkin kuullut uskonlahkolaisuuksien erinomaisuuksista.
"Juuri semmoisia niin. Jumapeukko! He jakelevat synninpäästöjä ja suutelevat… Kuule, vaihtaisitko sinä uskoa?"
"En, kerralla sanottu."
"Etkö edes näön vuoksi, leikillä?"
"Ei usko ole mikään leikinasia; ei siitä saa leikkiä tehdä."