Simo ei sietänyt katsetta, vaan loi silmänsä laattiaan. Johanna silloin nousi ylös, meni ja toi hänet teepöydän ääreen Topiaan ja emännän väliin, jossa itse oli istunut.
Puhe kääntyi kauppias Aleksein rouvaan. Tämä oli onnellisesti kestänyt hengenvaarallisen leikkauksen, josta leikkaaja lääkärikään ei rohjennut mennä edesvastaukseen.
"Lääkärin poismentyä tänä aamuna lahjoitti kauppias tuhatta markkaa kaupungin köyhille," tiesi Simo.
"Liekö sitte Jumala saanut äyriäkään, ei kenkään huoli kysyä," muistutti isäntä.
"Isä, isä! Kuinka niin sokeasti tuomitset?" torui Johanna. "Sydän on salattu kappale. Isä, isä!"
Aika kului nopeaan; kello oli paljo, kuin vierailijat nousivat lähtemään.
"Minä jään kanssasi yöksi," virkkoi Simo Topiaalle.
"Tuletko sitte huomenaamulla?" kysyi Johanna, antaessa kättä Simolle.
Tuskin kuultavasti vastasi Simo:
"Tulen."