"Mitä?" Simon ääni oli pelonsekainen; hän katseli epäilevin silmin
Topiasta. "Mitä puhuitte minusta?"
"Puhuimme Jumalan sormesta askeleissasi, elämässäsi."
Simon katse muuttui, ääni rauhoittui.
"Vai Jumalan sormesta askeleissani, elämässäni. Vai semmoisia puhuitte.
Minä menen nyt Hannan kanssa. Tästä lähin käyn joka ilta luonasi.
Hyvästi nyt! Tänään tavataan vielä."
"Mene vaan Hannan kanssa, mene niin useasti kuin työstäsi joudat. Ja käy luonani joka ilta, ole kanssani joka yö."
Topias kiirehti kadulle. Ihmisiä riensi kirkkoon, kirkonkellot alkoivat soimaan. Harrasmielisesti nosti hän, syntymäseutunsa tavan mukaan, lakkiaan juhlallisille äänille.
Laiha herra, kiiltävine housunpolvine ja kyynäspäine ynnä ohrariihen tomun värisine, taitteellisine hattuine, käveli kadun toisella vierellä, vaanien ja kurkistellen Topiasta aina Vanhan kirkon ovelle asti. Siihen hän jäi. Topiaan palatessa kotiin seurasi herra häntä taaskin Kalastajakadulle, aina portin kohdalle asti, tarkasteli kylttiä, tuuliviiriä ja pyörsihe vasta sitte menemään, tyytyväinen hymy huulien sopissa.
VI.
Uudet olosuhteet eivät saattaneet Topiasta luopumaan Yli-Tuomon tavoista. Tänäänkin oli hän noussut ylös pari tuntia ennen päivän kajastusta, eli samaan aikaan, jolloin Tapani tavallisesti meni talliin hevosille eteen panemaan.
Kaksi tuntia olivat kuluneet kirjeen kirjoittamisessa kotiin. Kirje oli vielä auki; kuoressa oli Helan nimi.