"Mikähän lienee syynä, ett'ei tule?" kysyi Topias toistamiseen itseltään, vieden samalla ruoan tähteet kylmään huoneesen, ett'eivät kuivuisi ja pahentuisi.
Sitte meni hän talonpuolelle ja pyysi Johannaa puotiin siksi ajaksi kuin itse kävisi kaupungilla kauppatoimissa.
Kotiin tullessaan tapasi hän kivensärkijän laahaamassa kaduilla ja porteissa pitkää vartaloaan. Kasvonsa olivat vaaleammat kuin syksyllä eikä niissä näkynyt yhtään nuorta arpea. Hän tunsi heti Topiaan ja kysyi siivolla äänellä:
"Saisinko puhua teille asiani?"
"Puhukaa, puhuen seikat selvenevät."
Mies alkoi puhumaan työmiehen kurjasta tilasta työttömänä aikana. Kivimies, jos kukaan ihminen, on talvella kylmässä kelkassa, hädän, puutteen…
Topiaalla ei ollut aikaa kuunnella loppuun.
"Jos asianne on kiireellistä laatua," sanoi hän ja lähti menemään, "niin tulkaa puotiin Kalastajakadulle."
Tunnin kuluttua seisoi mies puodissa. Topias maksoi hänelle vanhan velkansa, viisitoista penniä ja virkkoi puheen aluksi:
"Ostakaa te nyt minulta jotakin."