"Ei ole rahaa, kuin ei ole työtä."
"Niin, kivet ovat lumen alla."
Topias aikoi juuri kysyä miten on keuhkojen terveyden laita ja onko lääkäri määräyksissään voinut mennä noin pitkälle vaatteuksen suhteen, kuin jo mies pyysi markkaa lainaksi.
"Eihän minun rahaa sopisi, mutta…"
"Jos nyt tämän kerran."
Topias pisti etusormensa punnuksen hakaan, nosti siitä vitkalleen monta kertaa. Pitikö hänen antaa, vaiko ei? Markka on pieni raha, mutta — ajatus tuli kuin huumaus — sillä saa monta lasia palo … viinaa!
"Ei, en minä anna rahaa, mutta… Topiaan ääni oli päättäväinen; punnuskin kolahtaen putosi ristille.
"Miksi ette anna? Pelkäättekö ett'en maksa?"
Topias ei virkkanut mitään, pisti taas etusormen hakaan ja nosteli punnusta. Jos olisi pyytänyt tavaraa, vaikka viiden edestä… Miksikä juuri pyysi rahaa? Raha on kovasti hupaa, harva sitä osaa hoitaa, ani harva osaa sillä menetellä järkevästi. Mutta, toisaalla ajatellen, jos ulkonäkö pettää, jos hän ei olekaan joutava, ratti; entäpä jos onkin tositarvis. Mitäs sitte? No sitte hän maksaa sen. Siinäpä nähdään mikä hän on. Jos se menee paloviinaan, niin se menee mentyään ja mies on kunnoton, anturajuoppo.
"Hekää, tässä on." Topias antoi miehelle teräväsyrjäisen markan, myntätyn samana vuonna, jolloin Topi oli syntynyt.