Polvet letkassa ja pää luuhassa lähti kiviensärkijä pois. Hän oli löytänyt paistin, lihavan paistin, josta leikkaa kerran suuren kimpaleen. Aikaa vaan tarvitaan ottaa avuksi, ett'ei pääse luisumaan käsistä. Malttia vaan!
Parin päivän perästä sai Topias markan takaisin ja kiitoksia kasvuiksi.
Markassa oli terävät hampaat ja sama vuosiluku.
Kaksimarkkaa, jonka lainasi seuraavalla kerralla, maksoi mies niinikään viivyttelemättä.
"Kas vaan, on samallainen lovi numeron vieressä kuin siinäkin, jonka teille lainasin." Topias näytti sormellaan lovea; kiviensärkijä ihmetyksissä katseli, ottipa rahan käteensäkin, käänteli sitä sinipunaisen nenänsä edessä.
"Totta tosiaankin! kuinkahan onkin niin sattunut?"
Sitte hän lainasi viisi markkaa; piti sitä lainassa viikon ja maksoi taas. Topias sai kouraansa kolme markan kappaletta, pieniä hopeita ja kuparia. Kaikista päättäen ei mies ollutkaan ratti, anturajuoppo. Tulkoonpa toinenkin, jotta on niin vähä vaatteita yllä ja niin paljo arpeja naamassa ja maksakoon velkansa yhtä rehellisesti.
Kului taas viikko. Ulkoolla oli kova pakkanen ja kylmä tuuli. Kiviensärkijä tuli kierosilmäisen miehen seurassa puotiin ja pyysi saada puhutella kauppamiestä kahteen kynteen. Topias vei hänet asuinhuoneesen, jättäen oven auki perässään. Kuin tuomittu seisoi kumppani paikalla liikahtamatta vieterikellon alle.
Supattamalla kertoi kivien särkijä vaimonsa kuolleen yöllä. Voidakseen saada vainajan kunniallisesti haudatuksi tarvitsisi hän rahaa kaksikymmentä markkaa, voidakseen käydä surusaattoon, tarvitsi hän saada lainaksi vaatteetkin. Työt ovat olleet onnettoman huonoja, vaimovainaja oli ollut kivulloinen ja sairastanut pitempiä aikoja, useampia vuosia. Kaikki on syöty, pisin sormi on aina täytynyt pistää suuhun. Surkea totuus on, että vihkimäsormus ja vaatteetkin ovat siten vähä vähältä, yksi toisensa erään tipahtaneet … taikinakaukaloon!
"Kyllä saatte." Topias otti piirongista rahat. "Mitä vaatteita sitten…?"
"Saisin nuo turkit, päällyssaappaat ja…" Mies katsoi umpikuorista kelloa, joka oli pöydällä.