"Niin, niillähän voittekin mennä surusaattoon. Onkin tuima metsämiehen ilma, ei nyt karvanen paina… Ottaisitteko kellonkin?"
"Ottaisin. Muutamia harvoja tuttaviani vaan kotoutuu luokseni vainajan muistoa viettämään; mutta pienienkin pitojen isäntä näyttää nääliöltä kellotta."
"Eihän tuo siitä pahene."
Rahojen lisäksi antoi Topias miehelle turkit, saappaat ja kellon.
"Tuokaa ne vaan pian takaisin, tarvitsen niitä joka päivä."
"Kyllä tuon ylihuomenna. Ja rahanne saatte keväillä, heti kivitöiden aljettua."
Kierosilmäinen kumppani otti kantaakseen saappaat. Näytettyään ystävällistä naamaa Topiaalle, lähtivät miehet tiehensä.
Illalla tuli Simo Topiaan luokse. Hän oli iloherkkänä kuin viritetty viulu. Nähtyään ett'ei turkkia ollut naulassa eikä kelloa pöydällä, sanoi hän:
"Kuule mies! Mitenkä olet elänyt?"
Topias alkoi puhua lumesta, kivistä ja kivulloisuudesta ja taikinakaukalosta. Hänen äänensä oli uskollinen, mutta Simo nauroi, niin että hyrski.