"Rouvalle sinun pitäisi kertoa…"
"Annetaan olla. Mikä on tapahtunut se on tapahtunut. Se olisi pitänyt kertoa silloin, että olisi saanut pahan mielensä takaisin… Katsos nyt, mitä varten minä kampaan hiukseni otsalle."
Simo lykkäsi kehärät ylös. Pitkä ja syvä arpi kulki ohimoiden päällitse, lähellä hiuksien rajaa.
"Kyllä on ollut kova isku."
"Niin sanoi lääkärikin ja ihmetteli, ett'en paikalla kykertynyt… Mennään maata. Tällä lyhyellä ajalla olen jo sinusta oppinut iltauniseksi."
Hetkisen kuluttua oli huoneessa hiljaa. Ei kuulunut kuin tasainen hengitys ja hopeakellon raksutus.
* * * * *
Meni ylihuominen päivä, meni yhdeksän muutakin päivää, mutta kivensärkijä ei laahannutkaan itseään Kalastajakadun kauppapuotiin, ei koko kadullekaan. Topias oli kummissaan ja harmissaan. Moinen muistamattomuus ja leväperäisyys vivahti hänestä hiukan niinkuin epärehellisyyteen.
Simon kautta tuli asia tiettyviksi talonpuolellakin. Eräänä päivällistuntina tulivat isäntä, Johanna ja Simo puotiin.
"Mennään nyt edes onnenkokeiksi hakemaan niitä pois," virkkoi ensin mainittu. "Tottahan edes turkit…"